Koreaa

2008-10-25T20:40:00.003+09:00

2008-10-08T03:32:00.001+09:00

Vaihtoraportti

2008-01-29T21:36:00.000+09:00

Laitetaanpa tännekin viimein raapustamani vaihtoraportti. Se on suoraan kopio-liitetty word-tietdostosta, jonka kappalejako on yliopiston ohjeiden mukaan laadittu ja kieliasu myös luonnollisesti sovitettu vaihtoraportin vaatimaan malliin, joten se ei ehkä vastaa samanlaista mitä täältä olette aiemmin saanet tiirailla. Te jotka tulette tänne nyt ensimmäistä kertaa lukemaan kokemuksia, kehoitan tutustumaan myös alkusyksyn teksteihin, koska niistä ehkä saa paremman kuvan elämästä Etelä-Koreasta kuin sitten viimeisimmistä teksteistä. Jos vaihtoon lähtemisessä askarruttaa jokin, niin vapaasti saa laittaa mailia tai kommentoida tänne mitä vaan huvittaa niin mä sitten vastailen mitä huvittaa.

Vaihtoraportti

Tomi Sarkanen LT5
tsarkane@hytti.uku.fi
Yonsei University, Soul, Etelä-Korea
Syksy 2007, kahdenvälinen sopimus

Lähtövalmistelut

Tuttu tarina: vaihtoon lähteminen oli pyörinyt mielessä jo pitkään, mutta erinäisten asioiden vuoksi se oli lykkääntynyt aina vain kauemmaksi. LT5 syksyllä oli kuitenkin suhteellisen hyvä karistaa Kuopion varsin tutut maisemat kannoilta, koska kesällä pystyi tekemään lääkärinsijaisuuksia ja tienaamaan sitä kriittistä matkakassaa. Myös opintojen kannalta ajankohta natsasi suhteellisen hyvin, joskin keskiklinikoista se toinen puoli jää seuraavaan syksyyn ja valmistuminen lykkääntyy ainakin puolella vuodella. Opetushoitajat ja lääk. tiet. tdk. kanslia suhtautuivat vaihtoon lähtöön varsin hyvin, ja järjestelyt ja HOPSin muokkaus sujuivat suhteellisen mutkattomasti. Toinen vaihtoehto olisi ollut jatkaa keväällä suoraan niistä keskiklinikoista, jotka jäivät väliin, mutta siihen opetushoitajat suhtautuivat aika nihkeästi LT6 opintojen mutkistuessa. Mutta ei enempää lääkisasiaa, vaan itse vaihtoon.

Vaihtokohteista sain tietoa kv-yksikön nettisivuilta ja kv-yksiköstä itsestään. Pääperiaatteeni vaihtoon hakiessa oli, että mitä kauemmas sitä parempi ja mielellään Aasiaan. Sillä mitä siellä pystyy tekemään, ei ollut niinkään suurta merkitystä. Shanghain perinteisen kiinalaisen lääketieteen kurssille en päässyt, joten jouduin miettimään kohdetta uudestaan. Etelä-Korea kuulosti varsin eksoottiselta maalta, josta en edes tiennyt kovin paljoa ennestään, joten olin jo aiemmin laittanut sen kakkosvaihtoehdoksi. Soul ei myöskään ole mikään varsinainen turistikohde (vaikka Finnair aloittaakin sinne suorat lennot kesällä 2008), ja siellä ei välttämättä tulisi käytyä enää myöhemmin – toisin kuin esim. Kiinassa ja Japanissa, joten koin, että yliopistovaihto siellä voisi olla varsin avartava kokemus. Etelä-Koreassa ei myöskään ollut kielivaatimuksia perusenglannin lisäksi. Perinteisen kulttuurin yhdistyminen moderniin teollisuuteen sekä maantieteelliset ja historialliset vivahteet, vastakkaisuudet ja ristiriidat huikean talouskasvun Etelä-Korean ja maailman ehkä suljetuimman valtion, kommunistisen Pohjois-Korean välillä kiehtoivat myös jo ennen vaihtoon lähtöä.

Vaihtoon lähtöä valmistelin täyttämällä monelaista lippua ja lappua ja motivaatioirjeitäkin piti kirjoittaa pari kappaletta. Ehkä oudoimmalta ja tyhmimmältä tuntui vaatimus professorin suosistuksesta. Itse käytin tässä syventävien ohjaajaani häikäilemättä hyväkseni, suurkiitos hänelle. Hakijoita Kuopioista ei minun lisäkseni Yonseihin ollut, ja hieman Koreankin päästä jäi sellainen tunne, että kunhan vaan hakee niin pääsee. Lennot varasin heti kun varmistuskirje tuli eli joskus huhti-toukokuun tienoilla; tuolloin Kilroylta saattoi löytää parilla välilaskulla lennot 1000 euron pintaan. Järjestely on siitä hyvä, että jos haluat viettää välilaskukohteessa enempi aikaa niin se onnistuu mainioisti ilman mitään kustannuksia. Itse pyörin mm. Amsterdamissa ja Hong Kongissa. Tosin suora lentokaan ei ole hullumpi vaihtoehto: tällöin n. 36 tunnin matka-aika lyhenee alle neljäsosaan.

Maksoin myös asuntolan maksun ennen lähtöä, joka osoittautui lopulta melko hintavaksi laatuunsa nähden, mutta siitä myöhemmin lisää. Kaiken kaikkiaan vaikka hakemisprosessi vaatii jonkin verran erinäistä järjestelyä, kaikki sujui vaihtoajatuksen innostamana varsin vaivattomasti. Stipdenejä en saanut yliopiston matka-apurahaa lukuunottamatta, mutta en hakenutkaan muita kuin ASEM-Duoa. Tai oikeastaan kv-osasto haki sitä minulle. Yonsein muista opiskelijoista kaksi tuntemaani oli sen syksylle saanut ja rahasumma (4000e / opiskelija) on kyllä niin huomattavan suuri, että sitä kannattaa hakea ehdottomasti.

Alkuaika

Yonseihin saapuminen ja alkuaika lähti hyvin käyntiin. Yksin ei paljoa tarvinnut olla, vaan pian tutustuin muihin opiskelijoihin, kämppikseeni (joka tosin muutti pois kahden päivän jälkeen) ja yliopiston lähialueisiin. Ensimmäisen parin viikon aikana opetusta ei kovin paljoa ole, joten aikaa jäi runsaasti sosiaalisten suhteiden rakentamiseen, joka tapahtui varsin usein mitä mielenkiintoisemmissa ja/tai hauskemmissa tapahtumissa ja paikoissa kuten jalkapallopelissä Soulin World Cup stadiumilla, ruuan ääressä olutta ja paikallista 21% laimennetun vodkan makuista viinaa, sojua, ”nautiskellen”, yhdessä Sinchonin tai Hongikin monissa kuppiloissa istuskellessa tai sitten noraebangissa eli paikallisessa karaokehuoneessa. Korealainen kylpyläkin on kokemus sinänsä. Yllättäen Yonseissa oli suomalaisia suhteessa todella paljon, ja näiden kanssa olikin hauskaa jakaa kokemuksia ja tutkailla paikallista kulttuuria vertaillen sitä omaamme. Korealaiset tuntuivat etenkin vaihdon alkuaikoina ihmisinä todella ystävällisiltä ja avuliailta sekä innokkailta tutustumaan ulkomaalaisiin mm. englannin kielen harjoittelun vuoksi. Tutustuin myös pian joihinkin paikallisiin, joiden kanssa vietin myöhemmin suhteellisen paljon aikaa, ja tämä auttoi luonnollisesti näkemään kulttuuria paremmin ja tutustumaan myös Soulin eri kaupunginosiin eri tavalla. Soul on nimittäin kaupunkina niin suuri, että tiettyjä asioita ei vain löydä tai edes osaa etsiä yksin. Kokoonsa nähden tuntui kuitenkin, että esim. eri bändien keikoista tai muista tapahtumista oli suhteettoman vaikea saada tietoa. Eipä silti, esim. vain tietyillä alueilla kaupungilla iltaisin kävellessä törmää helposti jos jonkinlaisiin esiintyviin ryhmiin.

Asuminen

Kuten edellä ohimennen asiaa sivusin, asuin tosiaankin kansainvälisille opiskelijoille tarkoitetussa International Housessa. I-Housesta voi vielä ensimmäisen viikon aikana lähteä ja saada 80% vuokrasta takaisin (koko vuokra oli noin 1000e / lukukausi), mutta itse en sitä tehnyt. Alkuviikoilla oli paljon muutakin ajateltavaa ja tekemistä ja I-House tuntui hyvältä paikalta tavata muita ihmisiä. Ratkaisu oli myös helppo, koska ei tarvinnut lähteä etsimään uutta asuntoa.

Ensimmäinen kämppikseni vaikutti myös hyvältä tyypiltä (mutta tämä tosiaan lähti pian pois) ja uudeksi kämppikseni sain itse asiassa suomalaisen, ja edelleen erittäin hyvän tyypin ja koko vaihtoaikana meillä ei ongelmia yhteisasumisessa ollut, päinvastoin. Kehoitaisin kuitenkin harkitsemaan I-Housessa asumista useaan otteeseen. Vuokra on asuntolan kuntoon ja tasoon nähden korkea, ainakin verrattuna lähistöllä oleviin boarding house –majoituksiin. Näissä asut yleensä omassa huoneessa ja vuokraan kuulunee useampi ateria päivässä, jonka paikallinen rouva kokkaa. I-Housessa taas keittiön virkaa vastaa leivänpaahdin ja mikro. Keittolevystä tai uunista ei tietoakaan, joten joka ateria on käytännössä syötävä ulkona. Alkuaikoina söimme kämppikseni kanssa jonkin aikaa aamupalaksi pullaleipää ja cheddarjuustoa huoneessamme, mutta se houkutteli paikalle jos jonkinnäköistä ötökkää, joista itse asiassa yksi tai kaksi näyttivät jopa torakoilta. Boarding house –majoituksen hinta on suurin piirtein sama, mutta siellä siis saat oman huoneen. I-Housen huone on pienempi kuin Neulamäen 9m2 solu, ja on jaettu kahdelle. Huoneessa on kirjoituspöytä, hylly, kaappi, sänky ja pieni jääkaappi, mutta oikeastaan pienuus ei ollut ongelma, oma rauha tietysti ajoittain olisi ihan kiva.

I-Housen säännöt ovat myös välillä aika karun tuntuisia. Tyttöjen ja poikien siipien erottaminen on jotenkin ymmärrettää, mutta alkoholin nauttimisen kieltäminen tuntuu jo lapselliselta holhoamiselta. Monet valvontakamerat ympäri taloa pitävät huolen siitä, että sääntöjä noudatetaan. Ensimmäisen viikon aika itse asiassa yksi asukas lensi pihallekin, rikottuaan pykälistä tärkeintä eli sukupuolisiveydettä menemällä vastakkaisen puolen siipeen. Siitä, oliko kyseessä vain varoittava esimerkki ja näytelty tapaus, voidaan keskustella. Tosin eräs sai myös julkisen varoituksen ilmoitustaululle juomisesta vaihdon loppuaikana, mikä tuntuu lähes vainolta.

Täytyy vielä lisätä, että tunsin itseni myös vanhaksi I-Housessa (olin 25v.). Oikeastaan monet eurooppalaiset ja suomalaiset olivat suurin piirtein samaa ikäluokkaa, mutta eräiden muiden kansalaisuuksien opiskelijat olivat valtaosin melko nuoria, ja yhteistä säveltä oli hieman vaikea löytää. Tämä konkretisoitui yhteisissä sosiaalitiloissa, joissa ei tullut kovin paljoa itse asiassa oltuakaan. Toisaalta on I-Housesta myös erittäin helppo löytää seuraa ja lähteä yhteiselle päivälliselle tai viettämään iltaa; yksin ei ainakaan tarvitse olla.

Opinnot

Suoritin vaihtoaikana kolme kurssia. Näistä yksi oli kansainvälistä politiikkaa ja käsitteli ”kansainvälisiä organisaatioita” kuten NATOa, EU:ta, YK:ta, WTO:ta jne. Kurssi oli mielestäni varsin yleissivistävä. Toinen kursseista oli nimekkeellää ”Global Change Crisis and a Worldview”. Kurssin professori oli todella loistava ja kertoi tunneilla tarinoita vaihderikkaasta elämästään. Itse asiassa professori oli myös todella arvostettu kautta Aasian (monet Yonsein professorit itse asiassa ovat, koulua pidetään Soulin 2. tai 3. parhaana). Opetusta on hieman vaikea kuvata, mutta jos jotenkin pitäisi luonnehtia sitä niin sanoisin, että ilmastonmuutoksen lisäksi käsiteltiin tiedon, johtajuuden ja kristinuskon merkitystä ja vaikka en kovin uskovainen ole niin oli mielenkiintoista ja hauskaa seurata miten professori mm. ”todisti” Nooan arkin ja suuren tulvan olemassaolon! Tai ainakin niiden mahdollisuuden. Kolmas kurssi oli helppo elokuvakurssi. Joka toinen viikko katsottiin aasialainen, poikkeuksetta hyvä elokuva ja joka toinen viikko keskusteltiin elokuvasta tai sen teemasta kuten kommunismista, korealaisesta avioliitto- ja seurustelukulttuurista tai eteläkorealaisten suhtautumisesta pohjoiskorealaisiin. Kaikkiaan kurssini olivat varsin helppoja, mutta tarjosivat myös osaltaan sitä yleissivistystä, jota suomalainen lääketieteellinen ammattikouluopetus ei sisällä. Tämän koin varsin virkistäväksi. Toisaalta vaihdon aikana tunsin myös turhautumista siitä, että mitään lääketieteeseen viittaavaa ei pysty tekemään. Osa muista yliopistoista ja tiedekunnista tulleista suomalaisista ja muun maalaisista joutui opiskelemaan ajoittain todella tiiviiseen tahtiin yötä myöten. Etenkin graduate-tason kurssit olivat vaativia tai ainakin työläitä. Itselläni oli siis, kuten edellä mainitsin, jonkin verran helpompaa.

Kursseilla ollaan yleensä n. 20-30 hengen ryhmissä ja luentoja on vain pari-kolme tuntia viikossa. Näiden lisäksi on luettava, tehtävä esityksiä ja kirjoitettava esseitä. Itse myöhästyin kurssien valinnasta aika ratkaisevasti ja en päässyt haluamilleni kursseille, mikä näin jälkikäteen ajatellen tuntuu toisaalta onnekkaalta, koska pidin nyt saamistani kursseistani paljon. Suosittelen kuitenkin, että jos olet Yonseihin lähdössä ja haluat varmistaa paikkasi haluamillesi kursseille, heräät silloin n. klo 3 aikaan aamulla, kun kursseille ilmoittautuminen netissä alkaa, ja varaat paikkasi.

Kielikurssia en itse valinnut, mikä oli kaiken kaikkiaan oikea päätös. Kurssi on työläs, 2h joka ilta ja se sitoo paljon. Toisaalta kieltä osaamalla myös kulttuuri olisi auennut paremmin ja se ajoittain harmitti. Korealainen kirjoitus on kuitenkin helppo ja nopea oppia, ja sen voi tehdä itsenäisesti.
Elämä ja kaupunki

Erinäiset järjestöt järjestivät jonkin verran ohjelmaa vaihtokauden aikana. Ongelmaksi muodostui kuitenkin em. ikä tai oikeastaan enemmänkin asenteet. Usein järjestäjät olivat ensimmäisen tai korkeintaan toisen vuoden opiskelijoita ja kun asuntojen korkean hintatason vuoksi asuvat huomattavan usein vanhempiensa luona, tuntui ohjelma ja toiminta välillä jos ei suorastaan lapselliselta niin ainakin erilaiselta eikä kovinkaan omalta. Joskin kokemukset kirvoittivat myös aika lailla keskustelua pienessä suomalaisyhteisössämme. Sellainen todellakin muodostui, mutta en kokenut sitä ongelmaksi, sillä paikallisiakin ystäviä oli, joihin tulen pitämään yhteyttä vielä vaihtoajan jälkeenkin.

Hintataso Soulissa on vaihteleva. Paikallista ruokaa saa ravintoloissa paikoin halvalla, mutta yleisesti hintataso vastaa lähinnä Suomea, tiettyjä poikkeuksia kuten julkista liikennettä ja takseja lukuunottamatta. Esimerkkejä, hinnat sinne päin (rahayksikkö Koreassa won, kurssi joulukuussa 2007 noin 1350, syyskuussa 2007 1250):

Pullo (0,33) olutta 4,5% kaupassa 1300W = 1e
Pullo (0,5l) sojua 21% kaupassa 1000W = 0,75e
Pullo (0,75l) viiniä, joka Suomessa maksaisi 6e 16000W
Purkkitonnikala 1000W
Nuudelipaketti 800W
Vaalea leipää 500g 2000W
Juusto, cheddar, 20 siivua 4500W
Appelsiinimehu, 1l 2000W
Cafe latte Starbucksissa 4500W
Bibimbab (riisiä ja vihanneksia) tai bulgogi (grillattua tai paistettua lihaa ja riisiä) 3500W
Samgyabsab (itse grillattavaa lihaa) 8000W
Pizza 8000-13000W
Metromatka 900-1300W
Länsituotteet (puuro, tietyt hedelmät, deodorantti, kahvi) mikäli-löydät-tähtitieellisetW

Yksi ongelmaksi kokemani asia oli liikuntamahdollisuudet. Soulin ja Yonseinkin alueella on vuoria, tai pikemminkin jyrkkärinteisiä kukkuloita, joilla vaeltelu- ja kävelymahdollisuudet ovat loistavat. Kansallispuistot Koreassa ovat kerrassaan upeita, mutta vuorien rinteitä on vaikea juosta. Niinpä varsinainen lenkkeily on suhteellisen vaikeaa ja reitit lyhyitä, lähinnä yliopistoalueella ja yliopiston läheisen vuoren juurella tuli juostua, mutta kaupunkiin ei juuri ollut asiaa johtuen raskaasta, saasteisesta ilmasta ja runsaasta liikenteestä. Yliopiston kuntosali kampusalueella oli halpa, vain 50000W / 3kk, mutta se olikin varsin karu, ja painoja esim. jalkalaitteissa aika nihkeästi ja tasapainoa piti kehittää että kapeilla penkeillä edes pystyi mitään tekemään. Paremmat salit lähtevätkin sitten 150 000W ylöspäin kolme kuukautta. Kampusalueella on lisäksi jalkapalloon hiekkakenttä, ja koripalloon varsin suosittu kenttäalue myös. Vuorilla kävelystä on mainittava vielä sen verran, että korealaisen keski-ikäisen tai vanhemman henkilön venyttelyä tai kuntoilua, johon kuuluu mm. tiukkatahtinen takaperin kävely, seuratessa saa sujumaan hetken jos toisenkin. Vielä on lisättävä, että Soulissa toimii myös suomalaisten, ruotsalaisten, korealaisten ja muiden kansalaisuuksien yhteinen salibandyseura Floormoppers, jonka riveisä käyttiin pokkaamassa Korean salibandymestaruuskisojen ykkössija!

Muista vapaa-ajanviettomahdollisuuksista on ehdottomasti mainittava erilaiset bangit eli huoneet kuten noraebang (laus. nore), jimsilbang (laus. tsimtsil), dvdbang (laus. dee vee dee) ja pcbang. Noraebang on suurta hupia vaikka ei osaisi laulaa ollenkaan, etenkin paikallisten seurassa, jotka ottavat lauluharrastuksen aika tosissaan. On suhteellisen hauskaa seurata kuinka raavas korealainen mies herkistyy tulkitsemaan tunteikasta balladia. Jimsilbang on korealainn kylpylä, joiden ilmapiiri ja tunne kuumissa altaissa käytyä on äärimmäisen rauhoittava. Voipa noissa nukkuakin. Dvdbangiin voidaan mennä kavereiden tai tytön/pojan kanssa katsomaan elokuvaa ja pcbangissa paikalliset takovat nettipelejä, joita voidaan näyttäää mm. omalla kansallisella tv-kanavallaan!

Bangeja löytyy paljon Sinchonin kaupunginosasta, joka on yliopistoa lähinnä. Asuntolasta Sinchonin vilkkaammille kaduille kävelee n. 10 minuutissa Alueella on myös pieniä baareja ja ravintoloita pilvin pimein. Huolimatta Sinchonin läheisyydestä siihen kuitenkin kyllästyy pian, jolloin esim. Hongik (koreaksi Hongdae) tarjoaa hieman monipuolisempaa kahvila-, klubi- ja baarielämää. Lämpimällä säällä Hongikin puisto on (rotista huolimatta) oikeastaan mielenkiintoisena ja rentona illanviettopaikkana jopa elämys ja nähtävyys. Gangnam ja erityisesti Apgujong ovat hieman laadukkaampien ja kalliimpien kaupunginosien maineessa, mutta matkustaminen Sinchonista sinne kestää. Myong-Dongista löytyy länsivaatemerkkejä ja kauppoja, Gwanghamunin ja Insadongin alueelta Soulin varsinaisesta keskustasta löytyy kivoja kahviloita pienen etsinnän jälkeen, kauppoja jne. Dongdaemunissa taas on suurehkoja vaatekauppoja. Kansallispuistoista Bukhansan, jonne pääsee metrolla ja bussilla, on oiva pakopaikka kaupungista jota voin suositella lämpimästi päivän reissuksi. World Cup Stadiumin lähellä oleva puisto on myös erikoinen, iso ja todella mukava.

Matkustaminen Koreassa ja Koreasta ei ole mitenkään erityisen halpaa. Hyvästä sijainnista johtuen oli kuitenkin helppo käydä Kiinassa ja Japanissa, vaihdon loputtua myös Thaimaassa. Mieleenpainuvin matka oli kuitenkin viisi päivää Pohjois-Koreassa ja Pjongjangissa. Matka oli kallis, mutta ehdottomasti rahan arvoinen. Suljetun, aika täyskommunistisen maan näkeminen oli kokemus, jota ei hevillä unohda. Ristiriita rajan toiselle puolelle on valtava, ja tunne on kuin aikakoneella matkuistaisi toiseen aikaan ja maailmaan.

Edellä mainitsin korealaisten alkuaikojen ystävällisyydestä. On kuitenkin rehellisyyden nimissä todettava, että kansa on myös todella erikoinen ja kaikkia tapoja ja tottumuksia tai oikeastaan enemmänkin tiettyä arkipäiväistä käyttäytymistä ei vain ymmärrä. Kielimuurilla on tietysti osuutensa. Esim. itselläni meni pitkään ymmärtää miksi taksit eivät tietyissä paikoissa ja tietyille matkoille ota ihmisiä kyytiin. Taksikuskit eivät muuten myöskään osaa englantia kovinkaan hyvin. Tosin sama pätee rankasti yleistäen kaikkiin korealaisiin, jopa moniin yliopisto-opiskelijoihin. Todella ankaran lukionkin aikana kiinnitetään enemmän huomiota englannin kielen kielioppiin eikä niinkään varsinaiseen keskusteluun, minkä kyllä huomaa pian.

Kaiken kaikkiaan en sanoisi Soulia kovinkaan helpoksi kaupungiksi. Huolimatta sen suuruudesta, kulttuurisokin iskiessä länsituotteita ei vain löydä Korealaisten mielenlaatu voi olla todella ihmeellinen ajoittain ja I-Housen karuus ja ihmisten suuri määrä ei ainakaan helpota elämää. Toisaalta kaupungista myös löytyy paljon etenkin jos tuntee paikallisia. Sosiaalinen elämä oli vaihdon parasta antia uuteen kulttuuriin tutustumisen lisäksi. Neljä kuukautta vaihdossa ehkä hieman klisesesti sanoen avasi silmiä maailmalle ja Suomelle aivan eri tavalla. Tutustuin loistaviin ihmisiin, koin paljon, ja huolimatta siitä, että opinnot eivät edistyneet lainkaan, voin sanoa oppineeni enemmän kuin yhden lukukauden aikana Suomessa olisin koskaan voinut. Pieni tauko varsinaisissa opinnoissa antoi myös oikeasti lisämotivaatiota opiskeluun jälleen Kuopiossa. Vaihto oli ehdottomasti yksi elämäni antoisimmista sekä parhaista ajanjaksoista ja Soul vaihtokohteena vähintään tarpeeksi erilainen.

Vinkkejä lähtijälle Etelä-Koreaan:

- lähde
- deodoranttia kannattaa ottaa mukaan jos ei halua käyttää vain nivean sinistä tai valkoista roll-onia
- harkitse tarkkaan haluatko asua I-Housessa
- mieti mitä haluat vaihdolta – haluatko edistyä opinnoissa vai kokea ja tehdä jotain muuta ja oletko valmis siihen
- tutustu edes hieman maan lähihistoriaan 1900-luvun japanilaismiehityksestä alkaen ja erityisesti Korean niemimaan kahtiajakoon

Muutama nettiosoite:

tomppas.blogspot.com Kokemuksia ja kuvia vaihtoajalta
http://bus.congnamul.com/SeoulRouteWebApp/view_english/map.jsp Soulin bussikarttasovellus
http://www.smrt.co.kr/english/cyberstation/cyberstation.jsp Soulin metrokarttasovellus
http://www.koreakonsult.com Ruotsalainen matkatoimisto, joka järjestää matkoja Pohjois-Koreaan

Paluu arkeen

2008-01-15T06:34:00.000+09:00

Tänään alkoi psykiatria eli arki Kuopiossa lähtee taas rullaamaan. Tätä blogia on ollut hauska kirjoitella ja aion tänne vieläkin jotain raapustaa ja jos vaan nyt inspiraatiota, motivaatiota ja aikaa riittää haaveissa on myös työstää hieman pitempi teksti kokemuksista Pohjois-Koreassa. Tuntuu, että se olisi ainoa reilu ja oikea tapa arvostaa käyntiä siellä ja toisaalta en halua unohtaa kokemuksia siellä.

Vaihtoraporttikin lähti kv-yksikköön. En kovin paljoa sitä hieronut, mutta kaipa siitä tuli ihan hyvä. Yritän saada siihen linkin tännekin, niin että sen pääsisivät myös muut kuin kuopiolaiset lukemaan.

Itse asiassa muistan nyt yhdellä kurssilla luvanneeni kirjoitella tänne vielä joitain tekstejä, mistä aiheesta, sen näette sitten myöhemmin :)

Voiko tylsyyteen kuolla?

2007-12-31T04:40:00.000+09:00

Kuinka tylsää voi ihmisellä oikeasti olla? En tiedä onko tää jotain reissun jälkeisestä masennusta vai johtuuko apea olo siitä, että oon nähny aurinkoa viimeksi viikko sitten Amsterdamissa ja Bangkokissa (oi Suomen loistava sää, ah) vai onko kevyt talviflunssa vienyt parhaimman terän. Ehkäpä kokematta jäänyt syysmasennus nyt sitten tänne pimeyteen takaisin tultua iskee. Tylsää. Kaikki on jossain töissä tai muulla paikkakunnalla muuten vaan. Imatralla ei mitään tekemistä, Kuopioon ei vielä kämppään avaimia ku kusipää entinen vuokralainen ei vastaa puhelimeen. Päivän kohokohta on kun katson kolmannen Lostin jakson putkeen tai kun kuuntelen autossa aivan liian kovaa Katie Meluan Pictures levyä ties kuinka monennen kymmenennen kerran.. nyt itse asiassa löytyi myös The Cure uudestaan.

Itse asiassa nyt muuten varsin kevyellä flunssallakin on aika kriittisen katala vaikutus: jotenkin menee aloitekyky ja vaikka oon kaikesta huolimatta käyny tänään ja eilen todella lyhyellä juoksulenkillä, ei urheilua silti voi harrastaa kovinkaan rankasti. Nojoo, okei, on ollut ihan kivakin hengata vaan porukoiden ja pikkuveljen kanssa, ja olla ikään kuin toimettomana lomalla, mut ei tää kyl nyt oo meikäläistä varten. Pakko ois tehdä jotain ja päästä liikkeelle!

Todellakin, sain asunnon Kuopiosta. Hyvin pieni 27m2 yksiö keskustassa, lähellä rautatieasemaa. Paikka on ihan kohtuu jees, ja kämppä on sopiva. Talo valmistunut -61, mutta tänä vuonna tehty hyvin perustavanlaatuinen LVIS-remontti, aina hissiä myöten. Ikkunat laitettu viimevuonna. Keittiö söpö, vessa siisti, näköalaa ei juurikaan, mutta ei se mitään. Seinät vaaleat ja vaatehuone, ehkä tuolla pari vuotta viihtyy.

Tekis vähän mieli laittaa Thaimaasta kuvia, mutta sitten niitä pitäis myös selittää kovin paljon ja toisaalta ne saattais saada vaan kiroilemaan miksen jääny sinne pidemmäksi aikaa, joten ehkä joskus myöhemmin. Muutenkin väsyttää, joten pitänee mennä nukkumaan ja toivoa ettei pää hajoa sen jälkeen.

Kaikki niin kuin ennenkin

2007-12-26T02:54:00.000+09:00

Valkeasta joulusta ei tietoakaan, pimeää, joulupukkikin toi pyyhkeitä (oikeasti 7kpl! vihjailua?). No oli seassa koviakin paketteja, kuten mm. Lostin kolmas tuotantokausi. Voi sitä lapsenriemua mikä paistoi meikäläisen kasvoilta kun paketista pilkisti Jackin, Katen ja Sawyerin kasvot. Tietääpähän mitä tekee välipäivät. Joulu oli kyllä muutenkin varsin kiva, erittäin perinteinen. Itse asiassa muistan vain kaksi joulua jotka eivät ole menneet samaa tuttua kaava: aamulla syödään puuroa, kanelin ja sokerin kera, mantelia en tietenkään saa ikinä prkl, sitten koristellaan kuusi aivain liian täyteen mauttomia kiiltäviä röpelönauhoja, kultaisia ja punaisia palleroita, kiroillaan ja ihmetellään miksei se pysy suorassa vaikka kuinka ruuvieja vääntäisi, ja kynttilöitä aseteltaessa mietitään miten helvetissä se sähköjohto ei ole kasvanut viime vuotisesta senttiäkään eikä edelleenkään yletä pistorasiaan. Haetaan paketit yhdestä jos toisesta piilosta, kääritään hätäisesti vielä viimeiset paniikkiostokset. Katsotaan lumiukko, käydään saunassa. Sitten haetaan isovanhemmat, kuunnellaan Jaakko Ryhäsen joululauluja (on muuten aika todella kovaa settiä), juodaan glögiä, syödään liikaa lohta niin ettei kinkkua mahdu, tästä huolimatta vedetään pari vähintään 150g siivua, koska pitäähän jokaista niistä kahdeksasta sinapista kokeilla! Suklaata, joulutorttuja, pipareita, karkkia, jäädykettä, suklaakakkua ja päälle ja alkuun shotti jul akvavitia, punkkua, valkkaria, viskiä.

Innokkain eli Sami jakaa paketit. Kirjaa, cd:tä, laser vaakatason mittaria, kuumailmapuhallinta... ja tietysti niitä pyyhkeitä. On väärin arvostella vuoden lahjasaalista, koska totta kai se ajatushan se on tärkein tietysti, mutta silti jokainenhan sitä mielessään tekee. Sanon kuitenkin ääneen, että tämän vuoden materialistisen joulun saldo on erittäin positiivinen yllätys ja sijoittuu kärkipäähän omissa muistoissa.Ykköstilan taitaa viedä se kun sain stereot ja kakkosena varmaan Super Nintendo joskus vuonna miekka ja kilpi. Mikäköhän olisi ollut oikeasti sellainen ykköslahjatoive... hmm.. ehkäpä lentolippu Bangkokiin. Pelkkä menokin olisi riittänyt jos matkakassaan olisi niitattu vielä muutama isokokoinen euron seteli.

Kyllä nimittäin vitutti lentokoneissa. Tai sanotaan näin. Soul - Hong Kong: haikea olo, onneksi kevyt air sickness antoi muuta ajateltavaa. Hong Kong - Amsterdam: hei hei Aasia, I'll be back! Vituttaa ankarasti. Amsterdam - Helsinki: no.. oli mahtava reissu, mutta on se kai joskus takaisinkin tultava. Kevyttä vitutusta. Nyt tiedän yhden hyvän syyn painaa vielä entistä enemmän duunia seuraavat pari vuotta - jotta pääsee taas matkustamaan.

Imatralle saavuin yöbussilla klo 5 aamulla. Nukkumaan omaan, aina hieman liian pehmään sänkyyn, herääminen juuri sopivan muhkuraista tyynyä halaten n. klo 10. Kuumaan suihkuun, josta vettä tulee kovemmalla paineella kuin kertaakaan viimeisen neljän kuukauden aikana. AAh! Saunaan - voi elämä, kyllä tuntuu hyvälle. Tuttuun vessaan, jossa hampaat pestään samaan malliin kuin 18 vuoden verrana aiemmin (okei saivartelijat, ehkä 6-vuotiaana aloin itse pestä). Sitten rappuset ylös keittiöön, jossa äitimuori keittelee joulupuuroa. Pitkä halaus. Ja molemmista tuntuu kuin etten olisi koskaan missään ollutkaan.

Hyvää joulua!

2007-12-24T19:52:00.000+09:00

Takaisin kotomaassa Hong Konging, Thaimaan ja Amsterdamin jälkeen. Oikein rauhallista joulua kaikille ja kokemusrikasta uutta vuotta 2008.

--- stay tuned for pics and thougths about tribal villages, skyscrapers, waterfalls and canals ---

Lähtötunnelmia

2007-12-14T01:24:00.000+09:00

Edustamassa, vasemmalta oikealle Tommi, minä itse, Heikki, Pasi, Jussi.

Vähiin käy ennen kuin loppuu.. onko kliseisempää aloitusta? Joka tapauksessa klo on 1:25 perjantaiaamuna, viimeinen essee elokuvakurssille on raapustettu ja tentti huomenaamuna klo 9. Sitten on vaihto-opiskelut ohi, huh. Neljä kuukautta on luonnollisesti menny sairaan nopeasti. On ollut hyviä hetkiä, ja myös joitain vähemmän hyviä, mutta kaiken kaikkiaan mahtava kokemus, suosittelen lämpimästi kaikille. Vaikka naistentaudeista, neurologiasta tai silmistä en ole oppinut yhtään mitään, silti tunnen olevani edes hitusen verran fiksumpi kuin ennen lähtöä. Ainakin tiedän nyt kuka on Chiang Kai Sek, tiedän miten toimii Euroopan Parlamentin yhteispäätäntömenettely ja tiedän mitä tarkoittaa outsourcing, offshoring, work flow platform.... Silti se mitä oon kursseilla on vain hyvin pieni murunen sen kaiken muun seassa.

Huomenna pakataan vielä vähän. 12,3kg lähti jo pahvilootassa Imatralle. Kotiin olisi tarkoitus ehtiä jouluksi, toivottavasti lennot ovat ajallaan. Sitä ennen Hong Kongissa ja Bangkokissa yksi yö, Chiang Maissa Thaimaan pohjoisosissa neljä yötä, takaisin Bangkokiin ja Hong Kongiin, lento Amsterdamiin, jossa kone 23.12 aamulla klo 6. Päiväksi kahvilaan kaupunkiin, ja illalla klo 19 lento Helsinkiin. Yöbussi Helsinki-Vantaalta lähtee joskus puolenyön jälkeen ja Imatralla keskusliikenneasemalla jouluaattona klo 5. Todella kiva päästä jouluksi kotiin, mutta toisaalta, tekisi kovasti mieli matkustaa vielä.. Kaakkois-Aasia, Etelä-Kiina, Tibet, Nepal..... ehkä 2008 tai 2009, viimeistään 2010 :)

Viimeinen viikko on mennyt myös nopeasti, mutta mitään erityistä mainittavaa ei nyt erityisemmin ole. Itsenäisyyspäivä viikko sitten sen sijaan oli aikamoista. Saatiin kutsut lähetystöstä Lotte Hoteliin eli aika isoon ja suht hienoon läävään. Eihän siinä muuta kuin tuliterä Shanghaista ostettu mittatilauspuku päälle ja menoksi. Tarjolla oli pientä purtavaa, Lapin Kultaa, kuohuvaa, viiniä, Finlandiaa ja Koskenkorva vodkaa. Fazerin suklaatakin olivat saanet paikalle, sen sijaan ruokapöydässä ei ollut mitään edes kovin etäisesti Suomea muistuttavaa jotain lohiräpellystä lukuun ottamatta. Opiskelijoita paikalla todella karkean arvion mukaan noin 30, muita suomalaisia varmaan alle 20 ja ulkomaalaisia noin 150. Finnair lobbasi komeasti pian alkavia suoria lentoja Souliin - n. 9h suuntaansa, alkuun 700e meno-paluu, ei paha - tykittämällä kahdella isolla screenillä jatkuvasti poromainosta.

"Vastaanotolta" irkkuravintolaan syömään, ja tämän jälkeen alkuilta jatkui Sinchonissa, josta ahkerimmat suuntasivat kohti Itaewonia. Loppusaldo: avaimet hukassa, rahat ei riitä taksin maksuun. Jeejee. Onnea vaan Suomi 90v, kyllä poikasi ja tyttäresi maailmalla edustaa.

Oli joo, loppuillasta ihan hauskaakin.

Pohjois-Koreaa kuvien kautta

2007-12-09T21:11:00.000+09:00

No laitetaan nyt niitä kuviakin sitten kun ei ole aiemmin oikein jaksanut.

Lukemista menomatkalla lentokoneessa.Harvinaisen kova liikenne tiellä! Yleensä saattoi ajaa kymmeniä kilometrejä näkemättä autoakaan! Tiet ovat aivan hirvittävän huonossa kunnossa ja armeijan tiesulkuja on tämän tästä.

Arc of Triumph. Japanilaisvallan päättymiselle muistomerkki.

Tällaisessa ravintolassa meikäläinen söi hotellissa. Tarjoilijattaretkin olivat kuin Titanicilta vuosisadan alusta. Aamupalaksi mm. sokeri-etikkaliemessa uitettuja kurkkuja, joita sitten dipataan sellaiseen vahvaan punapapusoosiin, vaaleaa paahtoleipää, jotain jugurttia etäisesti muistuttavaa vaaleaa, konsistenssiltaan juoksevan ja tahmean välimaastossa olevaa mössöä ja aina yhtä ihanaa pikakahvia.

USS Pueblo. Jenkkien vakoiluvene, joka kaapattiin hieman epämääräisissä olosuhteissa. Jenkit väittivät, että kansainvälisillä vesillä oli, DPRK taas sanoo aivan toista. Lisäksi DPRK:n mukaan jenkit väittivät aluksen olleen aluksi kalastusvene, mikä kuulostaa aika naurettavalta. Miehistö (82) henkeä kirjoitti yhteisen anteeksipyynnön ja vakuutti ettei mitään vastaavaa enää tapahdu (ei varmasti!). Nyt alus on Pjongjangin keskustassa muistomerkkinä ja voimannäytteenä.

Juche-torni, jotai 50m korkea. Kim Il Sung kehitti aikoinaan Juche-aatteen, jonka mukaan ihminen on kaikista tärkeintä maailmassa. Luin yhtä kirjaa aatteen tiimoilta ja olihan se aikamoista paskaa. Periaatteessa sanahelinään sekaan hukkuu se fakta, ettei Juche-aate edes ole kunnon aate eikä siinä ole mitään omaa. Torni oli kuitenkin kiva.

Muistomerkki puolueelle. Tässä vaiheessa alkoi jo puuduttaa erinäköisten muistomerkkien katselu sen verran, että lähinnä juttelin ja vitsailin oppaiden kanssa, otin pakolliset kuvat ikään kuin esittääkseni, että kiinnostaa ja sitten kyselin kaikesta muusta mahdollisesta.

Taulu hotellin aulassa. Vasemmalla Kim Jong Il ja oikealla Kim Il Sung.

Liikennevalot. Vievät kuitenkin aika paljon sähköä.
Suuren johtajan kuvat auttavat jaksamaan arjen keskellä puurtavaa kansaa. Kyllähän Kim Il Sung sai ihmeitä aikaan ja Japanin todella brutaalin ja julman miehityksen alta pois pääseminen (tosin ei nyt oikeastaan niin paljolti Kim Il Sungin kuin muiden voimien ansioista) oli suurenmoinen helpotus kansalle. Lisäksi Pohjois-Koreassa taloudellisesti asiat olivat verrattain hyvin (aika paljon paremmin kuin Etelällä) pitkään. Vauhti, jolla maa teollistui 1950- ja 1960-luvuilla oli todella nopea.

Pjongjangin metro. Asema on todella komea, venäläistyylinen. Itse metrotunneli 100m maan alla, joten jos joku nukettaa, on sinne hyvä mennä jemmaan.

Äitiyssairaalasta. Niillä on CT-laite! Ainoa vaan, että huone näyttää aika tyhjältä ja karulta.. enkä ole radiologi, mutta täyttyvätköhän kaikki säteilyturvavaatimukset? Ja eikös tuo jos mikä vie ihan helvetisti sähköä? Anyway, tuskin toimii.
Ultraäänilaite, neljä vuotta vanha. Kim Jong Il ostanut Japanista Korean kansalle. Näytti ihan pätevältä. Sairaalassa on kuulemma 10 vastaavaa värkkiä.
No tämä hökötys oli sitten jo hassumpi. Tarkoituksena estää infektion sähkövyön avulla?! Toimii varmasti tosi hyvin kun missään ei näkynyt käsidesiä tai edes saippuaa! Mekin käveltiin aivan pokkana tuohon huoneeseen joka oli nimenomaan infektiopotilaiden hoitoon....

Oho, solarium. Vieressä vuosi sitten valmistunut lääkäri, joka toimi oppaanamme. Koulutus kestää 7 vuotta, ja yksi englanninkielinen kirja jota lukevat on nimeltään Disease Album tjsp. Näinköhän tyttö oli lääkäri.. en tiedä. Yllättäen erittäin nätti ja hyvin meikannut. Kaiken kaikkiaan lääkärihenkilökunnan osaaminen on todennäköisesti erittäin heikkoa ja itse asiassa koko sairaala vaikutti olevan noin 20 vuotta länsimaita jäljessä.

Keskoskaapit. I.v. linjoja tai nestepusseja ei muuten näkynyt missään. Silti kuulemma noin 1kg painoiset keskoset voivat selvitä elossa.. nuo ketä kaapeissa ovat näyttivät ehkä noin 1500g painoisilta.

Koulussa hieman promoa vallankumoukselle ja Kim Il Sungille. Vapaasti käännettynä "vaalikaamme Suuren Johtajan muistoa ja ajatuksia kasvaessamme tulevaisuuden sukupolveksi" tjsp.

DMZ. Oli todella absurdi fiilis käydä täsmälleen samassa talossa kuin paria kuukautta aiemmin toiselta puolelta! Samalla koko vierailu sai olon entistä surullisemmaksi. Niin lähellä, mutta niin kaukana ja suurelta osin kaikki järjettömyys johtuu vain USA:sta ja Neuvostoliitosta.

Toveri.

Maaseutu oli todella köyhän näköistä. Kamerassa oli pari muutakin kuvaa sieltä, mutta ne poistettiin kamerasta rajalla, voisin yrittää saada niitä takaisin muistikortilta, mutta toisaalta koska oppaat kielsivät kuvien oton maaseudulla, olisi se heitä kohtaan aika törkeää.

Toveri 2.

Maaseutua.

Paluujuna. Alkumatkasta juotiin sojua pohjoiskorealaisen pariskunnan kanssa.

Oppaat ja minä. Todella mukavia ihmisiä, kuten pohjoiskorealaiset, joita tapasin, yleensä. Ymmärrän myös sitä anti-amerikkalaisuutta ja vihaa, koska onhan se tilanne johon maa joutui vuosisadan alussa aivan hirveä. Ensin japanilaisten väkivaltainen, raaka ja brutaali miehitys, jonka jälkeen kahden supervallan leikkikentäksi. Surullista ja epäreilua!

Kirjakauppa hotellissa. Jos jonkinmoista propagandaopusta.

Häät Pohjois-Koreassa. Aika vaatimatonta.

Patsas. Aseveljet siinä jonossa.

Lissee

2007-12-08T00:55:00.000+09:00

Itsenäisyyspäivää on vietty taasen, saatiin jopa ihan kutsu lähetystöltä. Minulla oli kivaa, melkein yhtä kivaa kuin Japanissa.

Mutta tavallaan lupailin jatkoa Pohjois-Korean tarinoille.. siellä siis näki yhtä jos toista ja kameraakin kuskasin mukana ja tulitin aika ahkerasti. Valitettavasti suurin osa kuvista on suoranaista pas*aa kun yritin räpsiä niitä auton ikkunasta. Pohjois-Koreassa tiet ovat niin hirvittävän huonossa kunnossa, että esim. eräältä meidän sukuun kuuluvalta sankarilta pikkuveli-Seppoa nimeltä mainitsematta laatta lentäisi matkapahoinvoinnista johtuen n. 1,5minuutin matkan jälkeen. Autoja teillä ei paljoa näy ja jos näkyy, kyydissä on yleensä armeijan kenraali tai muu johtaja. Eipä silti, ajaminen ei ole kovin mukavaa siitäkän johtuen, että tiesulkuja on vähän väliä, noin 150km matkalla ehkä kolme kappaletta.

En tiedä miten paljon ihmiset oikeastaan tietävät Pohjois-Korean tilanteesta. Kyseessähän on siis yksi maailman suljetuimmista maista, jossa toimii oikea kunnon sosialismi/kommunismi ainakin vielä toistaiseksi. Japanin rautaisan ja julman hallinnon alla ollut niemimaa jaettiin 38. leveyspiirin mukaan Etelä- ja Pohjois-Koreaan toisen maailmansodan jälkeen Neuvostoliiton ja USA:n kesken. Pienien rajakärhämöiden jälkeen 25.6.1950 puhkesi Korean sota, jossa pohjoisen joukot ensin rynnivät vauhdilla kohti etelää ja valtasivat lähes koko niemimaan, kunnes USA:n onnistui saamaan YK:lta siunaus toimilleen ja vastahyökkäys alkoi. USA:n, 15 YK-maan ja etelän joukot etenivät pian lähes pohjoisrajalle asti kunnes kiinan kansanarmeijan "vapaaehtoisjoukot" alkoivat avustamaan pohjoista. Lopullinen taistelulinja asettui lähelle entistä 38. leveyspiirin tienoille. 1953 solmittiin aselepo ja se on jatkunut tähän päivään saakka. Viime syksynä allekirjoitettiin aiesopimus rauhan solmimisesta. Molemmat maat puhuvat jatkuvasti yhdistymisestä, pohjoisessa vielä enempi kuin etelässä. Käytännössähän se vaikuttaa aika mahdottomalta; täysin erilainen hallintomuoto ja Pohjois-Korean köyhyys estävät sen etelän osalta ja toisaalta Pohjois-Korea vaatii, että jenkkisotilaiden tulee häipyä niemimmaasta. Mutta esim. oppaat kertoivat heti ensimmäisinä asioina jotain perustietoa Koreasta joka meni about näin: "Korea on maa, joka rajautuu kolmessa ilmansuunnassa mereen ja pohjoisessa Kiinaan. Etelässä taas maan rajat nähdään niin että kolmella ilmansuunnalla on meri kyllä, mutta pohjoisessa rajanaapuri on Pohjois-Korea. Kaiken kaikkiaan korealaisilla kävi todella paska tuuri toisen maailmansodan jälkeen... On hirvittävän surullista ja epäreilua miten yksi maa on noin vain ulkoisten tahojen toimesta jaettu. Oikeastaan täysin käsittämätöntä ja tyhmää. Siinä mielessä ymmärrän kyllä pohjoiskorealaisten vihan jenkkejä kohtaan.

Nyt väsyttää sen verran, että taidan tyytyä laittamaan kuvia vain. Koitanpa kirjoitella lisää viikonloppuna.

Hauska sattuma: samaan aikaan kun lähti kone Pohjois-Koreaan, lähti viereiseltä portilta Pekingin lentokentältä kone myös Helsinkiin! Oli aika hauska mennä kuuntelemaan suomimongerrusta.

Passi, menoliput ja viisumi. Passiin itsessään ei jäänyt mitään merkintöjä, että olen kyseisessä maassa käynyt. Kaikenlaisia tornihuhuja liikkuu siitä että jos passissa olisi Pohjois-Korean leima esim. jenkkeihin ei pääsisi jne.

Valoa kansalle joka pimeydessä marmorin keskellä vaeltaa

2007-12-05T16:32:00.000+09:00

Pohjois-Korea on jotain erilaista. Jos etelässä tavat ovat välillä outoja ja ärsyttäviä, pohjoisen tapauksessa kaikkea ei länsimaalainen pysty elinikänänsä aikana käsittämään. Tiesin toki jo mennessäni, että maan johtajia arvostetaan kovasti ja että maa on maailman suljetuimpia, mutta silti se intensiteetti ja antaumus, jolla maan 13 vuotta sitten kuollutta presidenttiä Kim Il Sungia palvotaan, on jotain uskomatonta.

Pohjoiskorealaiset häät. Osanotto on runsas ja seremonia pitkät ja hartaat.

Suuri Johtaja näkyy ainakin turistille kaikessa. Todelliseen henkilökulttiin kietoutuneet ihmiset käytännössä elävät ja hengittävät Kim Il Sungia todella palvovat tätä. Näin esim. kahdet Pohjois-Korealaiset häät: toiset Kim Il Sungin kymmeniä metrejä korkean patsaan alla, toiset taas Juche aatteelle pystytetyn noin 50 metriä korkean tornin edustalla. Mutta naimisiin kannattaa mennä; valtiolta saa ilmaisen asunnon, siihen asti yleensä asutaan kotona. Kommunismissa on muitakin kivoja etuja, kuten ilmaista riisiä, ruokapakkauksia eikä jenin jeniä veroja. Paratiisi? No ei ihan. Niitä ruokapakkauksia oikeasti tarvitaan. 1990-luvun puolivälissä luonnonkatastrofien eli lähinnä tulvien ja niitä seuranneiden kuivien kausin aikana ja tätä edeltävästi maan jäätyä hyvin yksin Neuvostoliiton romahdettua ja aatetovereiden tuoman kauppaedun kadottua, maan pellot tuhoutuivat ja korkeimmat arviot nälänhädän uhreista pyörivät jossain 2-3 miljoonan ihmisen tietämillä. Tosin tuo data on ilmeisesti kerätty loikkareiden arvoiden perustaalla ja tiedä häntä onko luotettava mihinkään suuntaan. Joka tapauksessa ruoka-apu maahan on kelvannut.

Paikallista mainontaa.

Ruoan lisäksi puutetta on lähes kaikesta (paitsi marmorista ja graniitista, josta myöhemmin lisää). Ajellessamme oppaiden ja kuskin kanssa ympäri Pjongjangia eli Pohjois-Korean pääkaupunkia silmään pistivät mm. jokaisessa risteyksessä päivystävä liikennepoliisi toimittamassa liikennevalojen virkaa. Ei niinkö etteikö maassa liikennevaloja ole, niitä vaan ei käytetä talvella, koska ne kuluttavat sähköä! Myös katuvalot ovat luksusta ja paikoin, joka kymmenes lamppu paloi vilkkaallakin kadulla. Tunnelma onkin aika karmiva: ihmiset vaeltavat yhtenä pitkänä massana kaduilla kahteen suuntaan pimeässä, harmaissa tai armeijan vihreissä vaatteissa, autoja hyvin harvakseltaan, samoin joukkoliikennettä, missään ei ole mainoksia, mutta sen sijaan vallankumousta ylistäviä tauluja tai postereita 1960-luvun tyylisellä painoasulla paikka paikoin. Harmaiden betonikerrostalojen katoilla punaisella korealaisella kirjotuksella ylistetään Kim Il Sungia: "Hän on kanssamme aina", "Vaalikaamme Kim Il Sungin aatetta urheasti" tjsp. Jättimäiset kasvokuvat talojen seinissä Suuren Johtajan pepsodent-hymystä auttavat jaksamaan arjen keskellä.

Liikennevalot.

Aivopesu aatteen puolesta alkaa jo peruskoulussa. Itse pääsin käymään yhdessä koulussa, joka piti kerran viikossa tunteja erityisessä luokassa Kim Il Sungin vallankumouksellista ideoista ja kerran viikossa tunteja Kim Jong Ilin eli maan nykyisen päämiehen loistavasta johtajuuden ideologiasta ja en kyllä ihmettelisi yhtään vaikka 3kk ikäisen pikkuvauvan ensimmäisestä helistimestä loistaisi Kim Il Sungin iloinen, naurava naama ja vähän helistintä ravistettaessa paikallinen lastenlaulu kehoittaisi lapsosta nousemaan pinnasängyn barrikadeille vallankumoukseen kapitalismia vastaan. Lisättäköön tähän väliin, että maan presidentti on edelleen Kim Il Sung, vaikka toveri makaa tällä hetkellä hyvin tyynenä ja hiljaisena koko maan pyhimmässä paikassa eli herralle omistetussa mausoleumissa. Koulussa osallistuin myös lastenkonserttiin, josta videopätkää. Kuvaa hyvin millaista musiikkia maassa tuotetaan. Kommunismi sitä, Kim Il Sung tätä, vallankumous tuota. Ja musiikki on siis edelleen tuolta viime vuosisadan puolivälistä. Eräs Matti ollessaan käymässä kansallispuistossa Pohjois-Koreassa maan itäosissa onkin todennut, että "Kaikki pohjoiskorealaiset bändit on paskoja."

Seinätaulu koulussa. Tekstin menee jotakuinkin näin: "Vaalikaamme Kim Il Sungin jaloa aatetta ja kasvakaamme loistavaksi työväenluokaksi" tjsp.

Tosiaan, marmorista! Tokana päivänä lähdimme käymään noin 150km päässä Pjongjangista pohjoiseen, jossa ohjelmassa oli kolme nähtävyyttä: temppeli ja Kim Il Sungin ja Kim Jong Ilin ystävyysnäyttely eli näille annetuille lahjoille omistetut kaksi kolossaalista rakennusta. Sisältä ei kuvia valitettavasti saanut ottaa, joten tyytyminen on ulkokuviin. Ensinnäkin Kim Il Sungin näyttelyn talon neljä pronssista etovea painavat yhteensä 16 tonnia ja ovat jotain neljä metriä korkeita. Sisällä voi luoja sitä marmorin määrää. Siis mä en ole ikinä ollut niin isossa rakennuksessa; monia metriä korkeita huoneita, sata metriä pitkiä käytäviä, aivan järkyttävän kokoinen kompleksi. Ja jokainen huone täynnä lahjoja eri maista. Mm. Suomesta jos jonkinmoista kippoa, kuppoa, Alvar Aallon maljakkoa kaikilta pieniltä paikallisista Juche-aatteen tutkimusseuroilta, Suomi-Korea seuroilta ja muilta pieniltä (kommunisti)klubeilta. Etelä-Koreasta oli sitten ties mitä, esim Hyundailta auto. Jostain päin maailma oli lahjoitettu kaksi panssaroitua junavaunua. Jatkuu ensi numerossa.

Kim Jong Ilin ystävyysnäyttelyn talo.

Kim Il Sungin ystävyysnäyttelyn pyhättö. Mittakaavaan antaa osvittaa ovella seisovat vartija hopeisten AK-47-rynkkyjen kanssa.

Murphyn laki ja suuret odotukset

2007-12-05T01:10:00.000+09:00

Kirjotain hyvin nopeasti jotain samalla kun vedän pikanuudeleita muoviastiasta pahvipuikolla nassuun. Hei, ravintoa se on sekin ja itse asiassa ei niin kovin pahan makuista. Kulinaristisesti parempia nautintoja olisi tosin saanut alakerran nuudelikoneesta. Alkuun uskaltauduinkin irrottamaan itseni tietokoneen hypnoosin vallasta ja täältä norsunluupäällysteisestä huoneestani keskelle apinalaumaa eli alakerran study loungea, jossa tuo only-in-korea pikanuudeliautomaatti siis sijaitsee.

Syötän sileän 1000 wonin setelin kiltisti sisään ja painan nappia. Hetken hiljaisuus (tai no hiljaisuus on suhteellista. Jos samassa tilassa on noin 20-30 pääosin amerikankorealaista myöhäisteiniä niin sellainen kääkätyksen kakofonia on lähempänä taustamelua kuvaavaa astetta), jonka jälkeen kone alkaa päästämään sisuksistaan ääntä joka kuulostaa lähinnä RK-62 rynnäkkökiväärin tulitukselta. "Suojaan"-huuto oli juuri pääsemässä tuosta äänihuulien tienoilta ilmoille, mutta sitten onnistuin ihmeen kaupalla hillitsemään itseni hokemalla hiljaa mielessäni "Tomi, et ole enää intissä, Tomi, et ole enää intissä" ja niinpä tuo bon voyage -tunne, ihan kuin et olisin kokenu tän joskus aiemmin (sitaatti ala Matti Nykänen) katosi. Koneen sekuntikellokin alkoi tikittämään alaspäin kuten normaalin nuudeliautomaatin kellon kuuluukin, joten istahdin alas odottelemaan vatsan täytettä.

Ja voi sitä riemun määrää kun ajastimen pärähdettyä nollaan, laitteen luukku aukeaa tyhjänä, mutta ruskean keltaista nuudelilientä lainehtii koneen pohjan läpi lattialle, pöydälle, kaikkialle. Jenkkiteinien kommentit olivat kyllä loistavia. "Eww, disgusting, aww" jne. Pyydän paperia ja alan siivoilemaan jälkiä. Tähän jotkin toteavat että anna sen vaan olla! Täh?! Sitten yksi kaveri tulee tiirikoimaan kaapin oven auki, jotta saisin otettua menetyn rahani eli kokonaiset 80snt takaisin. Alan silti siivoilemaan koneen sisustaa eli lähinnä yhden keskisuuren rauduskoivun tuottamalla paperimäärällä siivoilen nesteet. Tätäkin koittivat sanoa, että ei ei, anna siivojien hoitaa huomenna. No on se perkele kiva jos kone homehtuu, syökää sitten aspergilluksen makuisia nuudeleita! Kukaan ei tietenkään tarjoa apua, kunnes sitten kun olen jo aika valmis.. ehkä noin 7 minuutin kuluttua, yksi uusseelantilainen tyttö tulee kyselemään mitä sattui ja nimeä jne.

Koneen sisustaan katsoessa myös katastrofin syy selvisi: kone oli tuplaladannut kaksi nuudelifoliorasiaa kerralla. Eikös näitä sattunut ampumaleireillä korohoro-miehille aika paljon takavuosina? Molemmat rasiat olivat kipannet ympäri ja siellä ne narukerät lojuivat koneen metallisten kiskojen, muovipalikoiden, sähköjohtojen sun muiden tunnistamattomien nuudelikoneenosien takana. Ei toivakaan siivota niitä. Suljin koneen ja soitin vielä turvamiehelle, joka sitten huomiseksi tilaa korjaajan, mutta tämäkin halusi ehdottomasti palauttaa sen menetetyn 1000W vaikka sanoin sadasti, ettei sen nyt niin väliä. Huoh. Lopulta annoin nimen ja huoneen numeron, pääsi varmasti kaikista helpoimmalla.

No nälkä oli edelleen. Niinpä otin sitten hyllystä hieman karmeamman makuisen nuudelipaketin ja kiikutin sen kuumavesiautomaatille. Paitsi että vesi oli kylmää. Tajusin sen vasta kun kuivanuudelit eivät oikein tuntuneet sulavan. Huoh. Vedet pois ja toiselle automaatille toiseen kerrokseen. No sitten onnistui. Mutta kivasti tuo Murphyn laki tuntuu toimivan.

Miksi kirjoitan nuudeleista kun olen ollut kaksi viikkoa reissussa ja kokenut aivan uskomattomia juttuja, nähnyt toinen toistaan upeampia ja suurempia paikkoja ja tavannut kerrassaan ihania ihmisiä? Yksinkertainen selitys: koen aikamoisia paineita kirjoittaa niistä mitään, koska tuntuu siltä että niiden tekstienkin pitää olla kokemusten veroisia eli todella hyviä. Jos lupaatte, ettette te molemmat tämän blogin lukijat odota liikoja, voin kirjoittaa jo pikaisestikin :) Huomenna?

Takaisin 2000-luvulla!

2007-12-03T00:25:00.000+09:00

Oikeastaan otsikko pätee monessa mielessä: Pekingissä koin sitä muinaista historiaa ties minkä dynastian aikaista Kiina Kielletyssä kaupungissa tepastellessa (tylsä) ja patikoidessa päätähuumavien maisemien lomassa pitkin Kiinan muuria (mahtava!). Yöpyminen tunnelmallisessa ja kivassa hostella Hutongissa, eli eräänlaisessa vanhassa kaupungissa. Tästä jatkoin Shanghaihin, jossa kaupunki taas viilettää nousukiitoa jossain vähintään 2010-luvulla. Ei niissä hotellipilvenpiirtäjissä ja kartanoissa ole enää edes mitään järkeä! Ripaus historiaa taas tuli meridiaanien kautta iskien suoraan chi:hin ollessani Aunin akupunktioneulojen masokistisena uhrina. Pika visiitti Pekingissä Silk Marketilla ja matka jatkuu Pjonjgjangiin eli Pohjois-Korean pääkaupunkiin. Marmorin ja graniitin pimeään kaupunkiin, joka ja jonka ihmiset ovat jumahtaneet 1960-luvulle. Ihmiset itsessään olivat mukavia ja onhan maiden jakautuminen kyllä pirun surullista. Jenkkivastaisuus meni kyllä kevyesti yli äyräiden mikä oli sinänsä sääli, että ne oikeatkin pointit sitten hukkuvat siihen propagandamereen. Mutta silti kyllä ymmärrän myös osin sitä vihaa, eikä se ole missään nimessä täysin oikeuttamatonta. Mutta kirjoitan kaikesta lisää kun aika on sopiva ja lisäilen kuvat myös!

Ensi viikolla ja sitä seuraavalla on kirjoitettava kouluhommia ja tässä mielessä pärähti sellainenkin ajatus että aikaistaisin vähänä lentoja kun voipi olla että täältä pääsis lähtemään jo 14.12. Saa nähdä mitä Kilroy tuumaa huomenna..

Peking, Shanghai, Pjongjang

2007-11-18T23:24:00.000+09:00

Kello lähestyy puolta kahtatoista ja huomenna olisi lähtö. Pitäisikö pakata? Ei oikein jaksaisi, facebook ja mese ja nyt myös blogin päivitys tuntuvat paljon tärkeämmiltä. Aamulla pitäisi vielä herätä aikaisin, jotta saan hommattua tarvittavan tukun euroja käteisellä Pohjois-Korean matkan maksamista varten. Ohjeet ruotsalaiselta matkatoimistolta: tapaat Mr. Hinin pekingiläisessä hotellissa maanantai-iltana 26.11.klo 5. Häneltä saat tarvittavat matkustusdokumentit ja viisumin. Maksu vain käteisellä suoraan tälle Pohjois-Korean agentille! Heh.

Seuraavana päivänä sitten lennän Pjongjangiin ja siellä vastassa on kaksi opasta, jotka toimivat päällystakkeina koko reissun ajan. Pitäisiköhän yrittää karistaa kannoilta... kummatkohan pääsisivät vankileirille ekaksi - minä vai oppaat? No oikeasti tuohon maailman sulkeutuneimpaan valtioon matkustaminen on aika turvallista. Eräällä tavalla ajateltuna jopa maailman turvallisinta, kun ei ainakaan pääse eksymään kovin syrjäisille seuduille. Paikallisissa sanomalehdissä täällä kerrotaan jatkuvasti kuinka molempien Koreoiden päämiehet, ministerit ja muut poliitikot tapaavat ja kuinka ulkomaalaiset yhtiöt ja yritykset avaavat toimipisteitä Pohjois-Korean pääkaupunkiin. Uusimpana mm. fried chichken -kotiinkuljetusfirma! Ei siis tarvitse nähdä nälkää. Toisaalta jos KFC kana on kaikkialla aivan yhtä hirveää paskaa, ja tehty todennäköisesti samanlaisilla ei-niin-eettistä kasvatusmenetelmää ja tuotantolinjaa käyttäen, niin mitä se on sitten Pohjois-Koreassa?

En tiedä miten paljon Pohjois-Koreasta välttämättä tiedetään Suomessa.. jos uutisia edes toisella korvalla ja silmän puolikkaalla seuraa, tuskin on voinut välttyä syksyn ja viime aikojen uutisoinnista Koreoiden välisistä neuvotteluista, ydinohjelmista, tulvista ja nälänhädästä. Kaikki valta maassa on Puolueella ja Kim Jong Ilillä, samoin varallisuus keskittyy Puolueen johdolle ja Rakkaalle Johtajalle. Kansa elää uutispimennossa, ja yhteyksiä ulkomaailmaan ei ole. Ruoka ja sähkö loppuvat aina välistä. Pohjois-Korean virallisilla kotisivuille on seuraavanlainen teksti puolustuksena sellaisia väitteitä vastaan, joiden mukaan DPRKolisi stalinistinen valtio:

'Stalinism' is highly loaded and is most frequently employed not as a descriptive term but as an insult. The DPRK political system is based on the Juche Idea, a theory developed by the late President Kim Il Sung stressing national self-reliance and development according to the unique characteristics of individual nations. 'Stalinism,' on the other hand, was articulated as a universalistic political ideology. The DPRK is indeed a socialist state, meaning that all the means of production are socially owned. However, the central implication of the 'Stalinist' accusation--simply that the DPRK is a dictatorship--is inaccurate. Korea is a socialist democracy guaranteeing its citizens the full range of individual liberties and rights provided by many liberal regimes, and more.”

Tuosta viimeisestä lauseesta etenkin ollaan länsimaissa montaa eri mieltä. Ennen Pohjois-Koreaa käyn kuitenkin Pekingissä. Itse asiassa täältähän olisi Pjongjangiin vain 200km, mutta suoraan ei voi mennä vaan ensin on lennettävä Pekingiin lähes 1000km ja sitten takaisin 800km!! No joka tapauksessa kiva käydä Pekingissä, siellä olen yhteensä 3-4 päivää ja viikonlopuksi sitten Shanghaihin, jossa voi ainakin käydä kurssikaveri Aunia moikkaamassa. Kaiken kaikkiaan seuraavan kahden viikon ainakin näkee paljon!

Verkostoidutaan, verkostoidutaan

2007-11-11T19:37:00.000+09:00

Taas on tovi vierähtänyt siitä kun on tänne viimeksi kirjoittanut. Kulunut viikko on mennyt kouluhommien merkeissä. On pitänyt väsätä esitelmää Euroopan parlamentista, kirjoittaa esseetä Natosta, tiivistelmää The World is Flat -kirjasta jne. Toisaalta viime viikkoakin ajatellen kouluhommia oon käyttäny aikaa ehkä noin 30% siitä mitä Suomessa menee. Toisaalta on myös tullut treenailtua puolimaratonille, joka on viikon päästä sunnuntaina. Ja iltaakin on vietetty mm. Novotelin ranskalaisessa wine & dine illassa. Puistossa on käyty, leffaa katsottu ja Suomen uutisia seurattu.. mistä haluaisitte kuulla? :)

Joka tapauksessa tuntuu, että aivot on nyt täysin takalukossa ja en saa mitään järkevän tapaista kirjoitettua kuitenkaan. Aloitetaan nyt kuitenkin vaikka keskiviikosta. Olin lähdössä lenkille kun availin vielä Hesarin nettisivua rutiininomaisesti tarkastaakseni vain otsikot. Ensimmäiset ruudulle tulleet sanat kuitenkin pysäyttivät: "Koulussa ammuttu Tuusulassa" tjsp. Itse teksissä oli vain kolme riviä. Muistaakseni ne menivät kuta kuinkin näin: "Jokelan koulussa ammuttu laukauksia. Useita on mahdollisesti loukkaantunut. Rehtori on sisällä koulussa." Tarkkailin tilannetta hetken, mutta päätin lähteä silti juoksemaan nopsaan puolisen tuntia ja palata sitten koneen ääreen. Takaisin tultua tiesin pian missä Jokelan koulu sijaitsee, monta oppilasta siellä on, tämän jälkeen Pekka-Eric Auvisen nimikin vilahteli jo teksteissä - kunnes sitten rakkaassa, iki-ihanassa I-Housessa pimeni netti. Kyllä hieman **tutti. Pari kaveria ehti käymään Auvisen kotisivuillakin. Itse pääsin seuraavana aamuna lukemaan kuolleista, luonnollisen valitsijan manifestista, ampumavideoista.. uppoiduin ehkä vähän liikaakin; koko päivän olo oli tosi huono. Välillä mieleen palasi myös ne muutamat nuoret mielenterveyspotilaat kesältä... mitä jos Auvinen olisi käynyt mun vastaanotolla hetki ennen tapahtumaa? Olisinko tunnistanut helvetin älykkään nuoren alkavan skitsofrenian tämän teiniangstin ja yhteiskunnallisten ajatusten sekamelskasta ja osannut ennakoida tulevan psykoosin? Jossittelu tietysti on turhaa, eikä tuo nyt mieltä kovin raastavasti kalvannut, mutta mietitytti ja ehkä vähän muistutti vastuusta ja motivoi. Eri asia kokonaan tietysti on myös Auvisen todellinen psykiatrinen tila ja olisiko tätä voinut edes auttaa.

Asiasta heinäseipääseen. Torstai-iltana lähdin silti paikallisen ystävän kutsumana sinne French wine & dine networking partyyn. Tilaisuus järjestettiin hotellissa, jossa mm. vastaanottoaulan loungen lasiseinän takana oli noin 5 metriä korkea ja 10m leveä kallio-vesiputousmuodostelma. Aulabaarissa hotellivieraat nautiskelivat live huilu- ja flyygelimusiikista, me menimme ravintolan puolelle. 20000W eli noin 15 eurolla ruokaa ja viiniä niin paljon kuin maha, maksa ja ruoansulatuskanava kokonaisuudessaan vetävät. Eikä siinä mitään, viini oli oikeasti hyvää eikä sellaista makean imelää mehua, johon täällä on sortunut aivan liian monta kertaa (kun se on halvinta), eturuokien joukossa oli tummaa leipää ja tarjolla oli myös juustoja jos jonkinlaisia. Jälkiruokana hedelmiä, leivoksia ja marenkia. Illan aikana tuli myös poskisuudelmat harjoiteltua. Kun buffettarjoilu loppui, oli bändin vuoro ottaa tilaisuus haltuun. 8 henkeä: Basisti luonnollisesti aivan aineissa. 2 mies ja 2 naislaulajaa. Mieslaulajista toinen oli normaali perushoppari, toinen taas oli pukeutunut maihinnoususaappaisiin, joiden varsi oli n. 30cm korkea, lakkina skotlantilainen punamustaruutukuvioinen lätsä ja päällä kiltti! Toisella ytöistä bikinien yläosa ja mikroshortsit, joissa ei ainakaan tule kuuma ja jalassa punaiset maiharit. Ja ne biisit... siis networking partyssa, jossa valtaosa vieraista on yli 40v, aletaan soittamaan 50 centtiä, Pussycat Dollssia, Justin Timberlakea ja Shakiraa. Lisäksi laulajatanssijoiden liikkeetkin ovat suoraan kuin MTV:ltä lantion heilutuksineen, rinnan rytkytyksineen kädet pystyssä ja perusperseenpyörittelyineen. Naurussa oli pitelemistä! Pian musa kuitenkin vaihtui Santanan kautta Abbaan ja muihin hieman vanhempiin artisteihin ja kaikilla oli kivaa.

Nyt ei jaksa kirjoittaa enempää. Hyvää isänpäivää Suomeen! Täällä vietetään itse asiassa kansallista peperonipäivää! Miksikö? No kun paikallinen firma sai markkinointi-ideakseen, että 11.11. muistuttaa kovasti noita tikkusia mitä myydään joka puodissa, nyt entistä enempi. Ciao!

Kulttuurisokkia?

2007-11-05T21:13:00.000+09:00

Muistan vielä kirkkaasti viime keväältä sen yhden yhteisen lähtöorientaation, jossa kansainvälisen yksikön [herttaiset] työntekijät valistivat opiskelijaraukkoja vieraiden kulttuurien erilaisuudesta ja osaltaan myös niistä haasteita, joita kaukomailla kuten esim. Japanissa, Mosambikissa, Guatemalassa ja Turussa saattaa kohdata. Puhetta ei ymmärrä (huom. Turku edelleen), ihmiset ovat erinäköisiä (50% misseistä tulee Turusta - ei huono juttu!) ja tavat ovat kummallisia. Ilmapiiri heilahteli sen tyylisten ajatusten välillä kuten että "no enpä tiedä uskoako tuota, minulla ei ainakaan tule olemaan ongelmia" ja toisaalta sitten "no ehkä ne kuitenkin puhuu asiaa kun ovat tätä hommaa tehneet jo niin kauan (älkää ymmärtäkö väärin, en tarkoita pahalla, nuorekkaitahan ihmiset siellä on!)". Yksi kuva on kuitenkin piirtynyt kummallisen hyvin mieleen: hieman sinikäyrää muistuttava käppyrä. Siis myös teille lyhyen matikan käyneille tampioille (ok, itsekin googletin varmistaakseni muistinko oikein) kyseessähän on sellainen kuvaelma jossa menee keskellä yksi viiva vaakatasossa ja tässä tapauksessa ajan hetkellä nolla käyrä on tuon horisontaalisen viivan alapuolella - kuvaten siis sitä ensimmäistä alkujärkytystä tullessa vieraaseen maahan; ei perkele tääl on likaista, ilma haisee pahalle, onpa outoja ihmisiä - mutta kaikki tuo fiilis sekoittuu siihen vatsaa kutittelevaan jännitykseen ja uutuuden viehätykseen. Ja pian käyrä lähteekin nousemaan kevyesti kivuten nollatason yläpuolisiin sfääreihin. Juhlitaan, pidetään hauskaa, tavataan loistavia tyyppejä. Hemmetti, täällä Koreassahan voi tehdä vaikka mitä! Ihmiset on paljon avuliaampia kuin Suomessa, ruoka on hyvää ja halpaa, karaoke luontuu ja opiskelut - niin mitäpä niistä.

Käyrä saavuttaa kuitenkin huippunsa ja pian on edessä alamäki. Tässä vaiheessa yritetään vielä tilata Suomi-kaupasta kahvia, etsitään 10km päästä tuontimarketista puuroa, innostutaan myslipaketista tai vaikkapa erään kaverin tapauksessa fetajuustosta kuin pikkupoika joulusta. Mutta käyrä jatkaa laskuaan.. kunnes saavutetaan pohja. Tuntuu että nyt monet kaverit on ja kyllä täytyy myöntää että itsekin oon aika lähellä tuota pohjaa. Tietysti on helvetin tyhmää väittää, että eletään vain jonkun käyrämallin mukaan ja toivoa että sieltä se olo sitten itsestään alkaa helpottumaan kun tottuu kaikkeen erilaisuuteen, mutta voihan se pitää paikkansakin. Nyt vain sitä nostavaa aaltoa ei juuri näy. Itselläni tosin on muutamia pelastavia ja elämää helpottavia tekijöitä loiventamassa tuon käyrän kulmakerrointa.. joka tapauksessa monia Korea. Alkaa. Vituttamaan. Ruoka on helvetin pahaa, yksitoikkoista ja epäterveellistä ja ainoat säädylliset paikat ovat ulkomaalaisia ravintoloita. Hinnat ovat nousseet sitten syksyn, mutta mitä sen väliä kun oikeain kokoisia vaatteita ei löydy kuitenkaan, puhummattakaan sellaisesta aika perustavanlaatuisesta elintarviikkeesta kuin deodorantti. Ihmisiltä on aivan turha kysyä apua kun tuntuvat puhuvan englantia päivä päivältä paskemmin ja vastahakoisemmin. Ilmakin on saatanan kylmä ja miksi helvetissä I-Housen patterit ei oo päällä päivällä?! Bakteeriräkätaudin saaminen ei ole suositeltavaa, koska läheisen Korean parhaan sairaalaan International Clinicilla töissä on läski donitsia mussuttava jenkkipuoskari ja 10 kassatätiä eli vastaanottovirkailijaa/hoitajaa, jotka tekevät kahden ihmisen työt kuuleman mukaan. Hoitokäytännöt ovat sitten aivan eri lukunsa. Sanotaanko että Suomessa TEO:lla (Terveydenhuollon oikeusturvakeskus) saattaisi olla sananen sanottavana. Jätehuolto toimii aivan yhtä hyvin: illalla vaan kaikki roskat säkeissä sokkona ikkunasta ulos ja toivotaan, että joku pummi ne kerää. Joku auto käy ehkä aamuun mennessä, muttei vaivaudu poimimaan kaikkia ylipursunneita roskia. Liikunnan ja erityisesti juoksemisen harrastaminen on mahdotonta kun ympärillä on pelkkiä paikoin pystysuoraan nousevia vuoria tai liikkennevalojen ja ruuhkien täyttämää kaupunkia. Lähin uimahalli.. hah! Pyöräily - älä naurata. Yliopiston salikin on pieni kuin kärpäsen persaus. Kun vielä alkoholin juominen ja juhliminenkin ovat menettäneet hohtonsa, niin mitä tässä nyt oikein enää tekee. Soulissa, loppujen lopuksi todella tylsässä kaupungissa, joka kalpenee Pekingin, Shanghain, Tokion, Hong Kongin, aivan minkä tahansa rinnalla...ja kun edes opiskelut eivät etene niin miksi helvetissä mä tulin tänne......

Heikkoina päivinä olisin ehkä jättänyt kirjoittamisen tuon edellisen kappaleen loppuun. Olisi kuitenkin kiva uskoa, että nyt jo olisi sillä nousevalla osalla sitä käyrää tai oikeastaan aivan sama, kunhan ei laskua tulisi enää ja vaikka vain tasaista matalalentoa loppuun asti. Kuten edellä sanoin, miulla on kuitenkin monia elämää aika paljon parantavia juttuja. On täällä tavannu todella mukaviakin ihmisiä, jotka puhuvat englantia huomattavasti tavallisia paikallisia paremmin. Viime viikonloppu meni ohi hujauksessa varsin kansainvälisissä merkeissä, kyllästymiseen asti tutusta kaupunginosasta löytyi uusia rattoisia paikkoja, vanhoissakin viihtyi ja hauskaa oli ehkä liiankin kanssa. Ruuan suhteen olen aina ollut jonkin asteinen jätemylly, joten melkein kaikki menee. Sattumalta löysin deodoranttiakin kuukauden tarpeisiin ja uusi talvitakki on aika lämmin, villasukat vain puuttuu. Rahat saattaa ehkä niiden ostonkiin riittää juuri ja juuri ja hei - 19.11. lähden kahdeksi viikoksi PEKINGIIN! Ja Pohjois-Koreaan! Ja käyn Shanghaissa! Kouluhommatkin tuntuu sujuvan omalla painollaan, ihan kuin miulla niitä koskaan paljoa olisi ollut ja kohta voisi jopa olla aikaa ja intoa avata jälleen neurologiankin kirja. Tuolla sairaalassa käydessä (Severance nimeltään) nimittäin tuli sellainen jäytävä kaipuu opiskella taas medisiinaa. Juoksumatolla juoksemiseenkin tottuu ja äskettäinen tunti ja 12km tuntuu kyllä aika tosi hyvältä!

DMZ, osa II - Pohjois-Koreaan ei ole luottaminen...

2007-10-28T23:09:00.000+09:00

Bridge of No Return

Poppelipuun jäännösten jälkeen vuorossa oli silta. Kuulostaa tosi jännältä, eikö? Itse asiassa miusta koko historian havina reissun aika itse asiassa oli aika mielenkiintoista ja pakotti lueskelemaan jonkin verran asioita myös jälkeenpäinkin, vaikka yleensä en mikään hirveän kovin kova historiafriikki olekaan. Mutta takaisin asiaan. Bridge of No Return on se silta, jonka päähän Korean sodan jälkeen sotavangit tuotiin molemmilta puolilta. Kovien käännytysyritysten jälkeen vangeille annettiin mahdollisuus valita: palatako kotimaahan vai jäädäkö vihollisen puolelle. Valinnan tehtyä paluuta ei enää ollut. Sitten jatkettiin matkaa Dora observatorioon, jossa kateltiin kiikareilla kauas Pohjois-Korean puolelle. Nähtiin aavekylä tai propagandakylä kokonaisuudessaan ja lisäksi kaukaisuudessa siintävä häirintämasto eli kymmeniä metrejä korkea torni, jonka tarkoituksena on blokata kaikki etelän puolelta tuleva radioliikenne. Pohjois-Koreassa kun on tunnetusti aika kova kontrolli kaikkea ulkomaailmaa kohtaan.

Dora Observatory. Kuvia ei saa ottaa keltaisen viivan jälkeen, koska tuolloin näkyisi myös Etelä-Korean maita ja sitä kautta linnoituksia.

Observatorion jälkeen vuorossa oli kolmas hyökkäystunneli eli 3rd Infiltration Tunnel, 3rd Tunnel of Aggression tai 3rd Incursion Tunnel, rakkaalla lapsella on monta nimeä. Sisältä ei valitettavasti saanut ottaa kuvia, joten on tyytyminen tähän seinäjulisteeseen. Tämä tunneli löydettiin vuonna 1978 pohjoiskorealaisen loikkarin annettua vihjeen. Aiemmin löydetyt kaksi tunnelia ilmeisesti löytyivät myös samalla tavalla. Minulta juttu meni pikkasen ohi, mutta etsimiseen käyteään yleensä maahan porattuja reikiä, jotka täytetään vedellä ja kun dynamiitti räjähtää maan alla, vesi höyrystyy tai valuu alas tai jotain. Tai sitten vain suoraan porataan. Tunneleita on löytynyt yhteensä neljä ja niitä uskotaan olevan vielä useita löytämättä. Tunneleiden tarkoituksena on siis mahdollistaa Pohjois-Korean nopea hyökkäys Etelä-Koreaan. Kolmostunnelia pitkin pystyisi siirtymään noin 20000-30000 miestä tunnissa! Tunneli kulkee 73m maanpinnan alla ja pituus on päälle kilometrin. Räjäytysjäljistä on päätelty ettei se voi olla etelästä päin kaivettu. Tunnelit eivät myöskään haaraudu, kuten esim. hiilikaivos saattaisi haarautua. Alkuun Pohjois-Korea itse asiassa väitti, että kolmas tunneli olisi hiilikaivos ja sitä varten seinätkin olivat paikoin maalattu mustaksi, pelkästään hämäykseksi.

Itse tunneli oli.. noh.. iso pitkä tunneli maan alla.

Kuten risto näppärästi Facebookissa totesi: kaksi suomalaista turistia lähti Koreaan ja löysi pyöreän patsaan. Kuluu hetki ja se on kahdessa osasessa. Hyvä pojat, näin sitä pitää.

Matkamuistot jäivät ostamatta. Tarjolla olisi ollut mm. piikkilankaa DMZ:lta, T-paitoja tottakai, aidot rajasotilaan Raybanit... Kaiken kaikkiaan reissu oli todellakin hintansa arvoinen ja ehkä se ainoa must-nähtävyys Koreassa. Ryhmäturismi ärsyttää, etenkin kun matka tehdään eläkeläisporukan kanssa ja oppaat jauhavat samoja asioita uudestaan ja uudestaan. Lisäksi turismimeininki alkaa jo näkyä alueella. Jos joskus Koreat yhdistyvät, alueelle todennäköisesti tulee turistiluonnonpuisto, koska DMZ tarjoaa jossain määrin ainutlaatuisin elinympäristön tietyille eläimille. Kaikki alueen absurdius on kuitenkin lopulta se mikä kiehtoo. Heti menomatkasta lähtien kunn bussi ajaa kuusikaistaista moottoritietä, jossa liikenne on todella hiljaista verrattuna muuhun Koreaan.. tien ainoa tarkoitus on siis olla se linkki mitä pitkin kuljetaan yhdistymisen aikaan. DMZ:lla on myös täysin hiljainen, mutta moderni juna-asema odotomassa sekin kansakuntien yhteistä ihmisvirtaa. Ristiriitaisuus on kiehtovaa. Korealaiset puhuvat yhdistymisestä ja veljeskansojen sukulaisieluudesta, mutta samalla kun ihmiset tai siis tavan kansalaiset ovat viattomia ystäviä ja veljiä, Pohjois-Koreaa tai oikeastaan sen valtiojohtoa myös pelätään, eikä ihme. Hyökkäystunnelit, kirvesmurhat, maan arvaamattomuus ja sulkeutuneisuus, radiohäirintätornit.. kaikki on jotain niin toisesta maailmasta.

DMZ, osa I - In Front of the Them All

2007-10-25T18:34:00.000+09:00

Viikko sitten kävimme Pasin ja Tommin kanssa yhdellä harvoista must-nähtävyyksistä Etelä-Koreassa eli DMZ:lla eli hyvin harhaanjohtavasti nimetyllä DeMilitarisedZonella tai tarkemmin sanottunna JSA:lla eli Joint Security Arealla tai siis Panmunjomissa eli siinä ainoassa kylässä lähellä rajaa. Äh, taitaa mennä monimutkaiseksi.. Aloiteaanpa alusta...

Korean niemimaalla on sodittu aikojen saatossa lähes jatkuvasti. Eräs korealainen ystävä kertoi, että erinäköisiä sodaksi kutsuttavia kahnauksia on ollut ainakin yli tuhat. Aikaisempina vuosisatoina aluetta on leimannut jako moniin kymmeniin pienempiin lääneihin tai valtioihin, jotka ovat ottaneet mittaa toisistaan tämän tästä. Unohdetaan kuitenkin kivet ja kepit (ainakin siihen asti kunnes räjähtää seuraava ydinlataus) ja keskitytään lähihistoriaan. 25.6.1950 klo 0400 Pohjois-Korea aloittaa yllätyshyökkäyksen Etelä-Koreaan yli toisen maailmansodan jälkeen sovitun rajan, 38. leveyspiirin. Kim Il-Sungin komentamat ja Neuvostoliiton varustamat asevoimat ovat ylivoimaiset sekä määrällisesti että laadullisesti ja Etelä-Korea taipuu pian vetäytymiskannalle, jota edesauttaa suurelle osaa sotajoukoista annetut lomat kotiseudulle. Viivytystaistelu niemimaan herruudest näyttää hyvin pian erittäin pahalta länsimaiden kannalta ja aivan kaakkoista kulmaa lukuunottamatta Etelä-Korean ja yhden USA:n osaston joukot on ajettu mereen. Aikaa tähän kului käsittääkseni noin pari kuukautta.

USA:n johtamana monikansalliset YK-joukot saapuvat kuitenkin ratsuväkenä hätiin ja entistä rajumpi vastahyökkäys alkaa. Rintama siirtyy pohjoisemmaksi, lopulta aivan lähelle Kiinan rajaa. Tässä vaiheessa Kiina ja puhemies Mao sen sijaan huolestuvat. Satoja tuhansia "vaapaehtoisia" lähetetään puolustamaan pikkuveljeä ja lopulta rajalinja asettuu jälleen entisille seuduille, 38. leveyspiirin tuntumaan kolme vuotta kestäneiden taistelujen jälkeen, jotka vaativat miljoonia kuolleita. Aselepo (ei siis rauha) allekirjoitettiin Panmunjomissa 27.7.1953.

Aselevon kirjoittamisen jälkeen molempien puolien joukot vetäytyivät 2km raja-alueesta muodostaen näin 4km leveän DMZ:n joka kulkee siis koko Korean niemimaan halki 250km. Keskellä aluetta kulkee Military Demarctation Line. Panmunjom on kyläalue DMZ:lla n. 60km Soulista pohjoiseen. Se on ainoa alue, jossa Koreat vielä ovat yhteydessä.

No se historiasta toistaiseksi, sitten itse matkaan. DMZ:lle ei ymmärrettävästi lähdetä ihan noin vain. Kuten edellä mainitsin, alue on tyyliin viimeisiä kylmän sodan aikaisia linnakkeita ja raja-alue on maailman tarkimmin vartioitu. Matkan voi tehdä muutamien eri matkatoimistojen tai vastaavien kautta, yleisimmin taidetaan käyttää USA:n armeijan järjestämää reissua, jonne kävimme itsekin ilmoittautumassa jenkkitukikohdassa. Matkan alussa pahimmat pelot ja oikeastaan odotukset kävivät toteen: kaksi bussia täynnä jenkkieläkeläisiä. Vain muutama nuorempi muun kansalaisuuden omaava, jotka sitten olivatkin ihan mukavia tyyppejä.

Kuva linja-autosta matkalla kohti rajaa, näkymä Pohjois-Korean puolelle. Vuoret ovat kaikki paljaita kautta koko maan, aivan päin vastoin kuin Etelä-Koreassa. Ilmeisesti puut on käytetty lämmitykseen ja teollisuuteen eikä kukaan ole vaivautunut istuttamaan uusia tilalle.

Ennen rajalle tuloa vaihdetaan bussia ja pidetään briefing. Saimme omaksi oppaaksemme jatkuvasti puujalkavitsejä vääntävän, höpöhöpösotilaan. Kuvassa asetumme jonoon odottamaan pääsyä aivan raja-alueelle, ilmesesti samalla vartijat asettuvat paikalleen tai Pohjois-Korean puolen sotilaat menevät pois näkyvistä. Huomaa ihana "kära billigresare" -yhteismatkatoimintaihanuus ála-aurinkomatkat tunnelma.

"In Front of Them All!" oli Camp Bonifaksen eli jenkki-YK-Etelä-Korea basen motto. Tässä kuvassa tuijotetaan tarkasti Pohjois-Korean puolta. Vasemmalle oleva jätkä on puoliksi rakennuksen takana piilossa siltä varalta, että jos tuli avataan, tämä pääsee nopeasti suojaan. Vastapäinen rakennus on Pohjois-Koreaa ja MDL kulkee halki vaaleansinisten rakennusten, joiden sisältä seuraavat kuvat.

Tänne kokoontuvat Koreoiden ja YK:n edustajat rauhanneuvotteluihin aina ajoittain. Keskimmäisen pöydän päällä on mikrofonirivistö, joten kaikki meidän puhe pystyttiin nauhottamaan. Samoin oppaat varoittivat jatkuvasti meitä tekemästä minkään näköisiä osoituseleitä, vilkuttelua tai muuta vastaavaa Pohjois-Korean puolelle, koska meitä todennäköisesti tarkkailtiin alati.

Jenkkisotilas näytti meille ensin, että nämä on kovia jätkiä ja niillä on musta vyö taekwondossa. Tätä lähemmäs ei kuulemma kannata mennä, muuten susta tulee nuudelia. Aurinkolasti ovat "for identity protection and intimidation of the enemy". Heh. Aika koomiset oikeasti, aidot RayBanit joka tapauksessa! Anyhow, tämän kaverin vieressä oli todella hassua seistä: se tuntui aivan vahanukelta! Normaalisti, jos seisot jota kuta noinkin lähellä, tunnet edes hengityksen tai jotain pientä liikettä (inttikielellä "EI HUOJUTA"), mutta tämä kaveri oli kuin pystyyn kuollut - ööö.. puhun siis vasemman puoleisesta taistelijasta. Erittäin särmä jätkä siis. Oikealla turistigona.

Seuraavaksi lähdimme yhdelle uloimmista vartiopesäkkeistä JSA:lla. Sieltä oli hyvät näkymät Pohjois-Korean puolella olevaan keskisuureen kylään. Ainoa vaan, että kylässä ei asu ketään eikä ole koskaan asunutkaan. Kysessä on ns. propaganda village, jonka kerrostalon kokoisista kaiuttimista jauhettiin vielä muutamia vuosia sitten 20 tuntia päivässä ohjelmaa ylistäen Suurta Johtajaa ja muuta propagandaa. Kylän keskellä liehuu tiettävästi maailman suurin lippu. Painoa lipulla on noin 300kg, joten vaatii aikaimoista tuulta, että se liehuisi. Tosin 160m korkeudessa voi tuullakin vähän enempi. Pohjoiskorean oli vain rakennetta isompi kuin Etelä-Korean puolella, joka ei sekään ole aivan pieni lippu.

Tällä paikalla oli poppelipuu, joka aiheutti vuoden 1978 kirvesmurhavälikohtauksen ja sitä seuranneen sotilasoperaation. Puu esti kesäaikaan näkyvyyden uloimman YK:n vartiopesäkkeen ja em. vartiopesäkkeen välillä. Niinpä YK:n puoleta noin 15 hengen ryhmä lähti karsimaan oksia puusta. Pian paikalle saapuu Pohjois-Korean puolelta saman suurinen joukkio tarkkailemaan toimia. Kestää hetken ja paikalle haetutetaan Pohjois-Korean puolelta vielä n. 20 miestä lisää ja nämä yrittävät kieltää puun karsimisen. YK:n puoli jatkaa kuitenkin karsimistaan ja samassa Pohjois-Korean joukot hyokkäävät näiden kimppuun. Kaksi USA upseeria kuolee yhteenotossa, jossa pohjoisen joukot käyttävät puussa olleilta miehiltä tippuneita kirveitä. Kohtaus kestää vain muutamia kymmenisä sekunteja ja molemmat puolet vetäytyvät. Tällöin sai DML:n ylittää molempien puolien joukot. Muutaman päivän kuluttua YK valmistelee operaation puun kaatamiseksi. Kaksi 8 hengen insinööriryhmää saa suojaa 64 miehen rynnäkkökiväärein ja kranaatinheittimin varustetuilta erikoisjoukoilta. Taustalla ilmassa valmiudessa oli 20 kuljetushelikopteria kuljettaen yhtä jalkavälikomppaniaa, 7 taisteluhelikopteria ja näiden takana kauempana kaarteli B-52 pommikoneita ja hävittäjiä. Merellä ilmatukialus oli valmiudessa lähistöllä ja DMZ:n ulkopuolella tykistöä, jalkaväkeä ja panssarivaunuja oli myös komennettu taisteluvalmiiksi. Yhteensä poppelipuuta kaatamaan tarvittiin vajaa 800 sotilasta.

Nyt täytyy pitää kirjoittamessa pikku paussi, osa kaksi seuraa myöhemmin :)

Random-tarinaa

2007-10-23T21:55:00.000+09:00

Välitenttiviikko siis menossa monet lukee kuin pienet eläimet eli ns. ihan simona. Miulla olis huomenna tentti aiheesta Global Change Crisis and a Worldview. Kurssi on hieman kaksijakoinen – toisaalta siinä käydään aika tiukkaa faktaa ja tieteellistä puolta ilmastosta, veden kiertokulusta, tuulista jne. ja ilmaston lämpeneminen kulkee siinä mukana koko ajan. Toisaalta siihen on myös aina sinne tänne tungettu aivan ihmeellistä uskonnollista paatosta sekaan! Samalla ties mitä Raamatun lauseita tulkataan parhain päin kurssiin ja aiheeseen sopivaksi. Vai mitä sanotte tästä: Ilmestyskirjassa puhutaan seitsemästä sinetistä, joiden rikkouduttua tulee maailmanloppu. Näistä sineteistä neljä itsessään ovat ns. ratsumiehiä ja heidän hevosiaan. Professorin tulkinnan mukaan ratsumiehet ovat ”overpopulation”, ”unsustainable economic developement”, ”famine and poverty” ja “environmental degradation”. Mitä ne kolme muuta sinettiä ovat, se jäi arvoitukseksi. Toisaalta ei pidä käsittää väärin, arvostan opettajaa itse asiassa aika paljon ja pelkästään tätä kuuntelemalla voi oppia aika paljon kaikkea muutakin kuin vain miten suihkuvirtaukset stratosfäärissä kulkevat tai miten El Niño sai alkunsa. Proffa on myös aika arvostettu ja yliopiston kovimpien jätkien joukossa tieteellisesti arvioituna. Tämä kertoi esim. hakevansa tutkimusryhmälleen pian hieman rahoitusta – 25 000 000$... huuh. Perjantaina on elokuvakurssin tentti, kurssin jonka opettaja sanoo itseään joulupukiksi, joten ei pitäisi olla kovin vaikeaa päästä läpi.

Äsken juuri kävin lenkillä. Oli aika tuskaista: alkulenkistä vähän painoi viikonlopun salibandymatsit jaloissa, sitten alkoi vatsa kramppaamaan ja turpoamaan kun syömisestä oli kulunut liian vähän aikaa. No näistä olisi saattanut selvitäkin, mutta se ilma! Ei sitä täällä kävellessä huomaa, mutta juostessa hapentarpeen kasvaessa kymmenkertaiseksi elimistön lepotilaan verrattuna, sen haistaa, sen maistaa ja sen tuntee keuhkoissa. Saastemäärä on aika karmea. Kuvittele vaikkapa juoksevasi ohut hernekeiton hajuinen lakana kasvojesi päälle levitettyinä, niin tiedät aika hyvin miltä tuntuu. Kampusalueella pystyy hieman paremmin hengittämään, mutta yritin jälleen lähteä etsimään n. 2km päässä olevaa joenrantaa, mutta usko loppui matkalla osin ilmasta johtuen. Kaikesta huolimatta Soulissa taitaa kuitenkin olla aika hyvä ilmanlaatu verrattuna moniin muihin Aasian suurkaupunkeihin. Joenrantaan mentäessä suorin tie olisi mennä Sinchonin baarialueen läpi, mutta eipä oikein lenkkivermeissä huvita. Ensi kerralla otan bussin ja takaisin tullessa merkitsen reitin vaikka keksinmurusilla, jotta löydän sinne uudestaan.

Tänään päivällä kävin sitten Itaewonissa (”ulkomaalaiskaupunginosa”) matkatoimisto Xanadussa varaamassa lennot Pekingiin ja takaisin. Taka-ajatuksenahan on siis Pjongjang eli Pohjois-Korea, jonne olisin kovasti menossa marraskuun lopussa, jos ne vain huolivat. Rahaa tuohon reissuun kohti yhtä kommunismin viimeisistä linnakkeista, palaa kyllä rutosti, mutta onneksi siitä suuri osaa menee lyhentämättömänä Rakkaan Johtajan virkistyskassaan. Eläköön Puolue! Joka tapauksessa kahden viikon reissu yhteensä olisi luvassa, lisäksi nyt viikonloppuna ajattelin käydä läheisesä pikkukaupungissa, Suwonissa (1milj. asukasta vain) ja ensi viikolla kierrellä vähän Koreaa, mutta saa nähdä kun on Halloween myös keskiviikkona kait ja kaikenlaista. Itaewonista lähdin sitten paluumatkalle yliopistoa kohti ja kävin ostamassa reteän talvitakin. Paikka oli nimeltänsä Yes aPM tjsp. Täällä vastaavia liikkeitä on myös Migliore ja Dootah. Konsepti on kaikissa sama: n. seitsemän kerrosta rättejä ja muuta hieman halpatasoista ja –hintaista kamaa, miehille yleensä yksi-kaksi kerrosta. Kerroksissa sitten on pieniä ikään kuin osastoja ja ja tiskejä, joissa kamaa on esillä; ikään kuin pieniä kauppoja ison kaupan sisällä ja jokaisessa aina eri myyjä. Myyntitapahtuma itsessään on hauska – sovitin muutamaa takkia, ensimmäisen valitessani ja mennessäni peilin eteen myyjä lyö heti kätensä yhteen ja kehuu maasta taivaisiin ”Handsome, handsome! Girls likey!”. Samalla tämä pauhaa koreaksi jotain ja esittelee takin käsiaukkojen resoreita ja muuta vastaavaa. Kokeilen ja osoittelen paria muuta takkia ja hieman sama kuvio toistuu. Tosin välillä on havaittavissa jopa aitoa ja vilpitöntä valinnan kehumista, mutta kaiken muun seasta sitä on vaikea erottaa. Samassa kysellään toistemme ikiä, jatketaan ulkonäön kehumista jne. Sitten kun takki on valittu, tingitään hetki taskulaskimen välityksellä, lyödään kättä päälle ja näkemiin. Oikealla asenteella voi olla ihan hauskaa, muuten tosi rasittavaa.

Samalla matkalla yritin sitten löytää myös deodoranttia. Yleensä lähikaupassa sitä on ollut mutta ei tällä kertaa. Korealaisethan eivät hikoile tai jos hikoilevat eivät haise pahalle (oikeasti!!). Tai no, kuulemma jotku haisevat. Joka tapauksessa deodorantin löytäminen voi olla tosi vaikeaa. Kävin paikallisen Stockan eli Hyundain osastolla, viereisessä suuressa halpamarketissa, muutamassa pienessä kaupassa (7/11, FamilyMart jne.) eikä missään ole. Kysyin jopa apteekista. Lopulta löysin pienen purkin Niveaa (muuta täällä ei ole) ja maksoin siitä noin 8000W eli n. 6e, Suomessa varmaan 2,5e.

No eiköhän siinä tältä erää. Stay tuned for special report from DMZ!

Korean mestaruus 2007!!

2007-10-22T00:49:00.000+09:00

Ensi viikko on monissa tai kaikissa yliopistoissa Koreassa mid-term exams aikaa eli syksyn välitenttiviikkoa. Korealaiset uhoavat tapansa mukaan lukevansa kellon ympäri ja varmasti jotkut niin tekevätkin, mutta suurin osa lähinnä "mukalukee" eli tiedätte varmaan kaikki miten se omalla kohdallakin menee aina ajoittain tenttiin lukiessa: voi, nyt on kaikkea niin paljon tärkeämpää tekemistä kuten kauniiden ja rohkeiden kattomista ja finnien puristelua, sen sijaan että koko ajan tehokkaasti lukisi. Tai sitten opiskellaan kaverien kanssa (lue: katellaan läppäriltä leffoja, puhutaan paskaa, riehutaan muuten vaan..). Toisaalta samoin korealaiseen tapaan tenttivaatimukset ovat kuulemma välillä aivan älyttömiä, ulkoa pitää opetella ties kuinka paljon. Sählykaveri on käynyt korean kielen kurssia ja sinne olisi tarkoitus osata kait 2000 sanaa. Jalkapallokurssilla taas pitää kait osata pomputella 60 kertaa.. Itellä on kaks välitentti, toinen elokuvakurssista, toinen ilmastomuutos-kristinusko-kurssista ja molemmat on tod. näk. todella helppoja.

Rankan opiskelun vastapainoksi on harrastettava urheilua. Uskokaa tai älkää, mutta täällä on salibandyjoukkue ja itse asiassa täällä on jopa Korean mestaruusturnaus, jossa itse asiassa olimme juuri tänä viikonloppuna. Poika tuotiin luonnollisesti kotiin kahden päivän ja neljän tiukan väännön jälkeen. Kaks voitettiin ja kaks pelattiin tasan. Omat pelit meni ihan päin ---, mut muuten ihan jees. Lauantai-iltana vastustajajoukkueen taktiset kuviot olivat varsin läpinäkyviä; yhteisestä illanvietosta parhaat pelaajat olivat jääneet sivuun, mutta muut olivat varsin tomerasti lähteneet illallistamaan, ja nauttiin siinä aika paljon muutakin kuin kansallisluottamusta. Tosin pikkutunneille jatkajista aika iso osa olikin sitten suomalaisia. Onhan se pidettävä mainetta yllä. Aamulla sitten herätys klo 11 kahden karvaisen miehen välistä..voisko ihanammin päivä enää alkaa. Sitten Big Maccien jälkeen kaks matsia.. ei oikein jalka noussut ja puhallutti kyllä kulmavääntöjen jälkeen. Maalieron turvin vietiin kuitenkin mestaruus. Kakkossijalle tulleessa joukkueessa oli muutamia pelimiehiäkin, mutta eivät täkäläiset taktiikasta ymmärrä yhtään mitään. Esim. meidän alivoimalla pelatessa palloa sai pitää oman maalin edessä(!) aivan vapaasti ja kukaan ei tule ottamaan pois. Normitaktiikkahan on ottaa pallo yv:llä kahdella miehellä. Pelejä edeltävästi marssittiin varsin homoeroottisen ilmapallokaaren läpi jonossa ensimmäisen henkilön kantaessa "Floormoppers" -kylttiä, jonka jälkeen asetuttiin jonoihin muiden joukkueiden kanssa kuuntelemaan käsi sydämellä kansallishymniä ja isoja puheita isoilta pampuilta. Muina erikoisuusksina ennen peliä vastustajille kumarretaan viivalla. Pakko sanoa myös tuomareista se, että.. no. Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa pitää ehkä olla hiljaa. Ajoittain peli kyllä muistutti enemmän halonhakkuuta kuin salibandya ja mitään ei vihelletä. Kaikki vesipullot ja urheilujuomat tarjosi talo tai ne kuuluivat turnausmaksuun. Lopulta saimme sitten isohkon pokaalin, ja näin ollen olemme Korean salibandymestareita 2007.

Tervetuloa I-Houseen!

2007-10-17T21:38:00.000+09:00

Meidän oma pikkuhomepesä, International House eli Gukje Haksa eli tuttavallisemmin I-House ansaitsee aivan oman blogientrynsä - tehdäänpä se kuvakollaasin muodossa! Olkaa hyvät, täällä asun minä.

Aloitetaan kuitenkin säännöistä:

1. No electric appliances and heating devices are allowed
Jaa, no mites tämä tulkitaan?! Eikös electric appliance ole mm. hiustenkuivaaja? Sytytänkö sillä itteni tuleen vai? Kiitos luottamuksesta.
2. No cooking is permitted in the dormitory.
No miten sä täällä kokkaat tai keität mitään kun ei oo levyä?!
3. No alcohol drinking in the dormitory.
Ei tietenkään. Koskaan en oo mitään ottanu.
4. Pets are not allowed inside the dormitory.
Voih, pitänee häätää lemmikkitorakat :(
5. No disturbances in the dormitory. (i.e, loud music, fighting, etc.)
Käykääpä vilauttamassa tätä alakerran hengailuloungessa.
6. No smoking in the dormitory
7. End exits may only be used in case of an emergency.
Toivottavasti joku ne silloin avaa....
8. You are responsible for the issued dormitory room items and need to wash them yourself.
9. All residents should have a dorm ID card within two days after checking in. You must show your ID card to the Security Guards upon request.
Without the dorm ID card, you are not allowed in the dormitory.
O-ou. Mä en saa siis olla täällä.. Shhhhh!
10. Visitors must sign in first with the Security Guards, and all visitors must leave the dormitory before 12:00a.m. (midnight). They may only be entertained in the lounge area, and you are responsible for their behavior. Visitors are not allowed in the rooms.
Vieraathan voisivat tuoda tietoa ulkomaailmasta, miten siellä muualla asutaan. Eihän se käy totalitaari I-Housen politiikkaan olleskaan!
11. All unauthorized items in the dormitory will be confiscated.
12. Quiet hours are from 12:00am to 6:00am.
13. If you are to sleep overnight at a place other than the dorm, please register your plans at the security office. We need to be aware of your location in case of an emergency
Siis mitä helvettiä oikeasti!? "Herra Vartija! Aion viettää tämän yön love motellissa, joten älä turhaan huoli kotiintulostani, jooko?"
14. The dormitory has separate wings for male and female student.If anyone is found trespassing in the rooms of the opposite sex, he & she will be expelled right away
Koreassa tämä ei yllätä kyllä enää yhtään.

Sisään ei pääse ihan noin vain, sillä ensimmäisenä asiana check-inissä otettiin sormenjälki talteen. Tuntui jopa hieman rikolliselta.

Huom! Älä yritä tätä sadesäällä tai hikisenä.

Ja kuten säännöissä luki, mars mars kohti omaa siipeä.

Kodikkaalla käytävällä on noin 15-20 kahden hengen huonetta.

Isoveli valvoo. Oikeasti kamerat ovat nauhoittavia, ja nauhoja jopa katsotaan!

Huoneissa leijailee jatkuvasti makean imelä, ällöttävä tuoksu - ja ei, me ei pössytellä mitään vaikka Pasi reggaeta kuunteleekin. Lisäksi monella oli etenkin alkuaikoina nenä ja kaikki muutkin reiät aivan tukossa.

Ruuanlaittomahdollisuudet ovat tässä.

Ihan tosi?! Että ei voita leivälle ennen paahtimeen laittoa?
Ei kaipaa selittelyjä.

Kolmas nappi vasemmalta kutistaa vaatteet ja tekee niistä vaaleanpunaisia.

Joopa joo... joku on varmaan oikeasti jopa tehnyt tuon..

Ja tässä meillä on iloinen ahkera I-House opiskelija! Huomaa parit nuudelipurkit ja tonnikala.

Lopuksi lisätään vielä pari kuvaa huoneemme kolmannesta asukista, T.O. Rakasta. Viikonloppuna edessä myrkytysoperaatio.

Arkea vaihteeksi

2007-10-14T20:18:00.000+09:00

Taas on ehtinyt vierähtää hetki siitä kun on tänne mitään laitettu. Tekisi mieli kirjoitella useammin, mutta jonnekin se aika tuntuu vain katoavan! Siitä seuraa se, että potee koko ajan jopa hieman huonoa omatuntoa, kun ei kirjoita. Samalla myös monista jutuista joista haluisin kertoa, en ole laittanut tänne mitään ~~ pitäneekin ruveta priorisoimaan (jos joku tietää muuten ~ merkin täsmällisen tarkoituksen ja käyttötavan niin valaiskoot minua ~~ täällä kaikki tunkevat sitä tekstiviesteihin ja ties mihin, joten ajattelin nyt itsekin koittaa). Tällä hetkellä prioriteettilistan ykkösenä on Yon-Ko Jeon (lausutaan jongotson).

Yon-Ko Jeon on Yonsei Universityn ja Korea Universityn välinen urheilu- ja cheerleading-/kannustustapahtuma, jossa kaksi em. yliopistoa ottavat matsia kahden päivän ajan baseballissa, koriksessa, lätkässä, rugbyssa ja tietysti fudiksessa. Itse peleillä on tietysti oma merkityksensä, mutta tapahtuman hienous ja mahtavuus "piilee" oikeasti yleisön kannustuksessa. Tunnelma paikalla on mahtava: meidän yliopiston n. 10000-20000 fanittajaa ovat pukeutuneet sinisiin paitoihin ja Korea Universityn porukat punaisiin. Katsomolohkojen edessä ihmeellisiin 1700-luvun hepeniin pukeutuneet esitanssijat ja yleisön villitsijät takovat kannustushuudoille, tansseille, laululle, hyppimiselle ja taputukselle tahtia suurieleisin liikkein. Synkronoitu huuto ja parin metrin kokoisten kaiuttimien melu pauhaa paikka paikoin korvia huumavasti ja tanssi ja hyppiminen kirvoittaa kyllä hikeä valkoiselta mieheltä ämpärikaupalla. Eri kappaleita ja koreografioita riitti laskujeni mukaan noin tunnin setin verran, mutta eihän se suinkaan siihen loppunut se kannustus vaan sitten aloitettiin uudestaan ja etenkin jälkimmäisen päivän aikana vedettiin samoja parhaita biisejä tiheämmin useaan otteeseen. Vastaava tanssiminen ei ikinä onnistuisi Euroopassa tai muualla maailmassa edes puolta tuntia selvin päin - täällä sen sijaan paikalliset hyppivät AAMUSTA ILTAAN ja vielä seuraavan yön. Aivan uskomatonta. Ja kun kysyin miten oikeasti jaksatte eräältä korealaiselta, tämä vastasi vain että "No, YonKo Jeon on vain kerran vuodessa". Aivan....'

Hyvin tunnelmaa ja tapahtumaa kuvaa esim. se että meni noin puolitoista vuoroparia ennen kuin tajusin että baseball peli on alkanut. :) Vanhempien opiskelijoiden mielestä tapahtuma on tosin jo aika lapsellinen - niin kuin yleensäkin korealaiset ensimmäisen vuoden yliopisto-opiskelijat monesti ovat, mutta silti on tapahtuma vähintään kerran koettava. Urheilullisesti pataan tuli kaikissa lajeissa fudista lukuunottamatta, jossa Yonsei teki suomet eli 0-0. Lätkässä taas ei löydetty puolueetonta tuomaria (!?).

Iltabileet tokan päivän jälkeen olivat aika hupaisat. Kampusalueen edessä oleva Sinchonin kaupunginosa suljettiin kait osittain liikenteeltä ja jengi veti letkajenkan tapaisessa junassa ympäri katuja välillä pysähtyen ravintoloiden ovelle huutamaan ilmaista kaljaa ja ruokaa aika hyvin tässä yleensä onnistuen. Itse vapautimme porukalla hieman rauhaisemmassa paikassa Jim Beam nimisen herrasmiehen lasiseinien sisältä ja sen jälkeen tämän hengen rohkaisemana uskaltauduimme kohti kampusaluetta, hyvin vastahakoisesti tosin. Olihan siellä kuulemma vain ilmaista olutta hanoista. Hanat tyrehtyivät jossain vaiheessa vaikka varastossa olisi ollut vaikka kuinka mallasjuomaa jäljellä. Niinpä ketkäs muut kuin nokkelat suomalaiset ottivat yhden olutteltan ja hanan haltuunsa ja koska asiantuntemusta alalta löytyi, kävi mm. tynnyrin vaihto kätevästi. Matkaan tuolta tarttui myös mystinen jakoaivan, joka ilmeisesti päätyi loppujen lopuksi baarikierroksen kautta myös International Houseen. Jollakin on mielenkiintoinen matkamuisto.

Yllä olevassa kuvassa näemme todella innokkaan Yonsei-fanin syksyn tyyliasusteessa. Alla olevassa heikkolaatuisessa videossa näkyy vähän sitä meininkiä, mutta etenkään noin rupusella videolla sitä ei voi tarpeeksi kuvailla.

Valitettavasti en kuvia millään saa nettiin laitettua illalta. Asuntolan nettiverkosta ei mm. pääse tietyille Pohjois-Koreaa käsitteleville sivuille, joten iskisiköhän samanlainen totalitäärisensuuri myös täysin viattomiin illanistujaiskuviin?! Sama ongelma toistui jostain kumman syystä myös Japanin kuvien kanssa :( Huhujen mukaan myös kummalista videomateraalia liikkuu netissä ja jos se pääsee suurempaan julkiseen levitykseen, minusta tuskin koskaan tulee hyvää lääkäriä eikä ainakaan toimitusjohtajaa.

Kannattaa kuitenkin availla tämän tekstin kuvat isompaan ikkunaan, niin meininkiä näkee huomattavan paljon paremmin. Yritän lisätä vielä pienen videopätkän, kunhan opin pienentämään .avi-tiedostoja.

Nippon

2007-10-08T23:24:00.000+09:00

Ei ole tänne tullut kirjoittettua hetkeen, olen pahoillani. Yksinkertaisesti vain ei ole ollut aikaa ensin tuon Japanin reissun vuoksi, sitten heti sen perään viime viikonloppuna oli Yon-Ko Jeon eli Yonsei ja Korea Universityn välinen urheilutapahtuma, jossa otettiin enempi mittaa äänihuulten värinästä kuin varsinaisista urheilulajeista. Paikalla molemmilta yliopistoilta yhteensä noin 30000 samanvärisiin t-paitoihin pukeutunutta fania eli opiskelijaa, jotka aivan uskomattomalla innolla jaksavat pomppia aamusta iltaan stadionilla - ja selvin päin! Oli taas välistä huuli pyöreänä, mutta samalla olihan se helvetin hienoa katseltavaa. Joku voisi sanoa meinikiä lapselliseksi ja sitä se varmasti olikin, mutta siitä viis.

Pitänee silti keskittyä yhteen asiaan kerrallaan, laitan Yon-Ko Jeonista kuvia vaikka myöhemmin. Japanista pitänee kirjoittaa nyt kun se on vielä tuoreessa muistissa. Pääpiirteissään vietimme viisi päivää Tokiossa, sitten yöbussilla Kiotoon, jossa kaksi päivää ja takaisin Tokioon. Lentoliput Soulista Tokioon olivat 372 euroa, ihan ok hinta. Japania itsessäänhän sanotaan erittäin kalliiksi, mutta itse Suomen ja Soulin hintatasoon tottuneena, en tuota aivan allekirjoita. Tosin, kyllähän sitä rahaa kului aika törkeästi, ostinpa mm. uuden kameran (315e 12.1 mgpix kamera ja 2gb muistikortti, Suomessa vastaava setti noin 530-550e).

Rankka reissu oli tosin muutenkin kuin taloudellisesti, muttei ehkä siitä enempää. Yksi paikka tosin jäi erityisen hyvin mieleen: Alcatraz ER. Nokkelimmat pokkelimmat tajuavat nimestä, että jotenkin nyt yhdistetään vankilaa ja teho-osastoa, eikö niin? No. Kyseessä on ravintola Tokiossa, Shibuya-nimisessä kaupunginosassa. Shibuya on valtava neonvalojen valaisema nuorisokulttuurin ja toisaalta monien eri alakulttuurien risteys ja törmäyspaikka, jonka sivukaduille ovat keskittyneet monet Tokion tämän hetken suosituimmista klubeista. Alueelta löytyy myös ravintoloita ja baareja joka lähtöön. Mm. yllämainittu. Tähän ei-aivan-perinteiseen ravintolaan mentäessä aivan alkuun on ilmoitettava oma veriryhmä, jonka jälkeen jyhkeä liukuovi avautuu ja astut synkkään ja pimeähköön vankilamaiseen odotusaulaan sisään, jossa sinut ottaa vastaan lääkärin takkiin pukeutunut luihu mies pitkissä, tummissa, hieman limaisissa hiuksissa. Stetoskooppi roikkuu luonnollisesti kaulan ympärillä. "Asiakkaiden" lukumäärän ilmoittamisen jälkeen paikalle saapuu hoitaja, joka laittaa sinut käsirautoihin ja taluttaa kohti selliä. Ensimmäisenä iltana asutimme ruumishuonetta, toisena iltana pääsimme intensive care unittiin eli perinteisiin vankiselleihin. Ennen tilaamista kysellään nimi, henkinen ikä ja onko (mielen)terveydellisiä ongelmia.

Ruoka ja juoma-annokset itsessään ovat mielenkiintoisia, samoin kuin tilaaminen: metallikalikalla kaltereita kolisteltua pikkuvalkoiseen hoitajan pukuun pukeutunut neito tulee paikalle. Syötäväksi tilasin viereisessä kuvassa näkyvän... hmm.. makkaran. Lautasen yläreunassa huonosti erottuva jana on mittaviivain. Juomavalikoimaan kuuluu mm. tuttipullosta imettävät drinkit, erilaiset koeputket ja oma henkilökohtainen suosikkini, kaksi sinistä pilleriä, jotka sisältivät ties mitä. Alcatraz ER show on pari kertaa illassa. Tuolloin valot sammuvat, selleihin tunkee mörköjä ja hoitajat ammuskelevat laserpistoleilla ympäriinsä. Saapa yleisön joukosta yksi onnekas osansa - peräruiskeen muodossa. Kaiken kaikkiaan todella hauska paikka!

Sisään ei voi laskea ilman soveltuvia varotoimia

Show alkamaisillaan...

Vanha kuva Kuopiosta KYSin käytäviltä

Uuhh-la-laa, babe!

Oltiin varsin hyvässä hoidossa

Kommentoikaa ihmeessä kaikki (niin juuri, te molemmat) ketkä lukevat tätä blogia niin tiedän itsekin vähän :)

2007-10-03T23:43:00.000+09:00

Oltiin Japanissa. Minulla oli kivaa.

Lisää kuvamateriaalia ja tekstiä Japanin reissusta Heikin, Pasin ja Jussin blogeissa (linkit oikealla).

Purkkapoppia ja teinityttöjä

2007-09-24T12:54:00.000+09:00

Tuntuu, että on kovin vähän aikaa kirjoitella tänne! Yritän kuitenkin parhaani mukaan pitää tätä ajan tasalla, nytkin vain on kovin paljon juttuja mitä voisi kirjoittaa, mutta aloitetaan tuoreimmasta: Lauantaina oltiin Asia Song Festival -konsertissa. YouTubella löytyy videoita artisteista, jos jotakuta kiinnostaa. Liput olivat ilmaisia (luojan kiitos), joten olihan se pakko käydä katsomassa, etenkin kun paikalle olivat tulossa KUUMIMMAT tähdet ja idolit koko kaukoidän alueelta! Kuulostaa hyvältä? Nojoo, tässä vaiheessa lienee syytä kertoa, että K-popin ja varmaan koko Asia-popin suosituimmat artistit tuntuvat olevan aivan hirveitä teini-tyttö idoleita, jotka renkuttavat täysin yhdentekevää N'Sync-NKONB-Take That-INDX -scheissea. Biisit ovat joko sellaisia nopeita hyppelypomppelusyntikkameinikiä ala Antti Tuisku tai sitten järkyttävän imeliä balladeja, joita etenkin korealaiset tuntuvat diggailevan paljon.

Itse tapahtumassa musiikki ei tullut niinkään kovaa, mutta sen sijaan oikeasti kymmentuhatpäiset faniklubit pitivät huolen siitä, etteivät korvat saaneet levätä (miettikää miltä tuntuu olla krapulassa kuusi tuntia lähes putkeen huutavien teinien keskellä - mulla ei kyllä olisi ääni kestänyt). Samoin ei lavameininki oikeastaan kiinnostanut juuri lainkaan, mutta yleisöä oli hauska katsella. Siis kuten sanoin, yksi faniklubi saattoi käsittää ison osan katsomosta, ja kaikki (siis aivan kaikki) tästä faniklubista olivat pukeutuneet saman väriseen sadetakkiin, pitivät samanvärisiä ilmapalloja käsissään tai pimeän tultua heiluttivat samanväristä hehkutikkua. Aivan uskomattoman hienon näköistä. Tuntuivat tykkäävän myös ulkomaalaisita. Kävimme näet konserttia ennen ostamassa vähän naposteltavaa ja juomia ja kävelimme pääkatsomon edessä. Pikkutytöt sitten vilkuttelivat katsomosta kun näytimme kai niin eksoottisille. No vilkutinpa takaisin, jolloin ne muutama tyttö, jotka olivat vilkuttaneet, alkoivat kirkua ja sama huuto tarttui koko katsomonosaan :). Kiitos Tarulle kuvista.

Pikkaisen alkoi sadellakin jossain vaiheessa, mutta ei se tuntunut kovasti haittaavan

Ulkomaalaiset olivat "VIPpejä" ja saivat paikat nurmelta lavan edestä

Kokonaisuudessaan World Cup Stadionille mahtuu n. 60000 ihmistä, nyt paikalla oli ehkä 30000-40000.

Lavan valaistus ja muu esitystekniikka ajoittaisine ilotulitusraketteineen ja upeine efekteineen oli komeaa katseltavaa.

Toivottavasti videot näkyvät, sillä niistä näkee parhaiten katsomon meinikiä. Kaikki valot ovat yksittäisten teinityttöjen pitämiä hehkutikkuja. Laatu videoissa on valitettavasti varsin kehno.

Yhden videon koko on noin 20megaa, joten sen lataamisessa saattaa hetki kestää. Loistava videokokoelma Soulista löytyy Heikin blogista (linkki oikealla). Yritän sellaisen itsekin saada tänne jossain välissä väsättyä.

Viikonloppu paikallisen opiskelijajärjestön seurassa

2007-09-19T15:48:00.001+09:00

Heipä hei! Viikonloppu oli hieman kumma. Lähdettiin minä, Jussi, Georg, Heikki, Taru ja Pasi paikallisen opiskelijajärjestön, IYC:n (International Yonsei Community) järjestämälle "luokkaretkelle" n. 1,5h bussi-/junamatkan päähän Soulista sellaiseen hostelli- tai virkistysmajakompleksiin vuorien juurella ja joen rannalla. Arvoimme pitkään pitäisikö matkaan lähteä, koska aiemmassa tapaamisessa samaisen opiskelijajärjestön kanssa, paikalla oli hyvin hyvin nuorta sakkia ja tämänkin reissun hinta oli 25000W, jonka tosin piti sisältää juomat, ruokailu ja majoitus. Rohkeasti tuntematonta uhaten päätimme kuitenkin kollektiivisesti matkaan lähteä, voisihan siellä sitten vaikka ryypätä keskenään, jos ei seura mielytä.

Tässä vaiheessa oltiin vielä suhteellisen luottavaisn mielin.

No saavuttuamme lähtöpaikalle kampusalueen keskelle ilmassa oli jo pientä epäuskoa ja järkytystä. Olutta oli muutama laatikko noin sadalle hengelle, jota suomalaiset tietysti heti alkoivat kyseenalaistaa. Vastaus oli vain, että "don't worry, don't worry". Ok ei sitten. Samoin toinen paha aavistus kävi myös toteen: paikalliset (ja myös muut vaihtarit) näyttivät tosi nuorilta, ikähaarukka 18-20v (no onko se nyt niin huono juttu, en tiedä :)). Lähtöpaikalla selvitettiin mihin ryhmään kuuluu - ok, hieman hassua lähteä ryhmissä kun 100 ihmistä on menossa, pitääkö sitä hengata vain oman ryhmän kanssa? - ja sitten sujahdettiin busseihin. Meillä matka meni aivan mukavasti, kerkesin jopa torkahtaa, mutta toisessa bussissa opeteltiin kuulemma lausumaan englantia east side tyyliin. Huoh. Ymmärrän miksi Tarun, Jussin ja Pasin matka kului viinipullon ääressä.

Paikka, jossa itse tapahtuma tapahtui oli hieno ja ilma paljon kevyempää hengittää kuin Soulissa. Jakauduimme em. ryhmiin ja sitten - aloimme pelata juomapelejä. Tai no. Juomapelejä joissa ei juoda. Jotkut jopa kuulemma harjoittelivat tyyliin sipseillä ja snackseilla ennen oikeaa peliä. Peleissä itsessään mm. opeteltiin 20 hengen ringissä toistemme nimiä ulkoa, pelattiin samjukua eli lausutaan numeroita vuorotellen ja kun tulee 3, 6 tai 9 pitää taputtaa, pyydystettiin eläimiä (ensimmäinen henkilö sanoo numeron ja seuraavat voivat joko saada kiinni tai menettää saaliin ja kun numeroon asti saadaa saalista kiinni, nostetaan kädet ilmaan ja huudetaan koreaksi jotain, en tiedä mitä).... henkilökohtainen suosikkini oli sähkötyspeli, jossa aloittaja ja tämän molemmilla puolilla olevat nostavat kädet ilmaan, värisyttelevät niitä ja huutavaat AAAAAHAAAAHAAAHAAA!! ja sitten keskimmäinen osoittaa sähkötettävän henkilön ringistä, huuutaa AAAHAAATTTCCHHUUU ja tämä, ja kaksi vierystoveria tekevät samaaa. Ja ääntä pitää kuulemma lähteä. Sitten jos mokaa joutuu (pääsee) juomaan. Ja koska ollaan jo näin vanhoja ja aikusia, juotiin love shotteja. Meidän piirissä juotiin kädet ristittyiinä (niin kuin Suomessa skumppaa) ja jos aina hirveää ooooowwwwooooo jokaisen kohdalla. Ja sitten jos kyseessä olikin poikapari niin vielä isompi huuto! Toisessa piirissä juotiin level 3 loveshottia jossa pitää juoda kaverin pään takaa, ikään kuin halaten. Huh. Level 5 kun joku kysyi niin vastaus oli kuulemma: "Shhh. We dont talk about that. And you dont want to know." Kaikkiin peleihin liittyi lisäksi ihme mantrat ennen niiden alkua. Kaiken kaikkiaan fiilis oli kuin ala-asteella tai rippileirillä, tuntui välillä tosi lapselliselta. Mutta sitten taas toisaalta, kulttuuri on niin eri. Niinpä sitä vain pitää ikään kuin mielen avoimena ja hmm.. vaikka iloisena ja on vain mukana ja yrittää pitää hauskaa. Ja kyllä meillä hauskaa olikin! Se vain vaati hieman olutvarastojen takavarikoimista ja sosialisointia :) Tästäkin meitä varoiteltiin: "täällä sitten juodaan aamukuuteen asti, joten olkaa varovaisia!". Aamukuudelta pystyssä oli lähes ainoastaan suomalaiset.

Jossain vaiheessa iltaa pelit tai leikit muuttuivat joukkuepeleiksi (siis oikeasti pelejä pelattiin monta tuntia!). Niissä häviäjille annettiin yhteisesti juotavaksi 1-3 pulloa sojua, paikallsita laimean vodkan makuista viina, n. 20%. Se taas ei ole yhtään suomalaistyyppistä, koska häviäjien piti juoda pullo siinä samassa ja putkeen. Niinpä jotkut tytötkin kiskoivat melkein puoli pulloa tätä, jotkut pojat vielä enempi (puoli pulloa vastaa alkoholimäärältään siis noin kolmea olutta). Ei ihme, että joillain oli hiukka väsy myöhemmin. Peleistä päästyä mentiin nuotion äärelle ja popin tahdissa hypeltiin, tanssittiin ja laulettiin jotain Yonsein kannatuslauluja. Suomessa oikeasti jos tällaista olisi yritetty, leimattaisi varmaan ihme hihhuleiksi ja tyyliin haudattaisiin elävältä.

Ilta ja yö menivät kuitenkin kivasti ja aamuseitsemältä lähdettiin muutaminen kanssa junalla kohti Soulia. Minuuttiakaan en nukkut yöllä ja siltä kyllä näytinkin muutamissa kuvissa :) En taida niitä laittaa tänne, mutta jos joku ei ole nähnyt zombieta niin mulla on muutava edustava kuva kyseisen lajin edustajasta. Jussi, Pasi ja Taru eivät kestäneet rippikoulumeisinkiä ja lähtivät liftaamalla paikalliseen kylään, mutta heidän seikkalunsa ovatkin sitten aivan eri juttu.

Georgen synttärit

2007-09-15T03:46:00.002+09:00

Kuvassa vasemmalta oikealle Mr. Cute, Mr. Sexy, Jonas, Mr. Unique, Mr. Handsome, Terminator. Teksti seuraa myöhemmin :)

Tiistai-iltana vietettiin Georgen eli Jussin itävaltalaisen kämppiksen syntymäpäiviä. Tarkoitus oli lähteä ensin illallistamaan ja siitä jatkaa Itaewonissa jimjilbangiin eli siis paikalliseen kylpyläkompleksiin. Ruokailemaan meidät ohjasi Georgen korealainen kaveri. Paikka oli todella hyvä: Sisään mennessä kengät jätetään eteiseen ja pöydät ovat perinteisesti matalia ja istutaan pienten tyynyjen päällä lattialla. Menu oli all you can meat -tyylinen eli jälleen raakaa lihaa buffetmaisesti, jota sitten itse grillataan pöydässä. Hyvää oli ja sai ollakin, koska jos olisi jättänyt yli, olisi saanut maksaa sakkoja. Paikan omistaja katseli ehkä hieman huolestuneen oloisena kun vajaa kymmenen ulkomaalaista, paikallisia hieman isompaa miestä alkaa mättämään lihaa lautasille ja grilliin.

Ruuan jälken lähdettiin sitten saunaa kohti sotilasapteekin kautta haettua lääkitystä. Saatiin sitten kuulla, että se Lonely Planetin suosittelema sauna oli suljettu kaksi vuotta sitten (kiitos LP). Mentiin toiseen saunaan taksilla 10-15 minsaa ja tämä kylpylä olikin sitten palanut. No, kolmannella kerralla onnistui sitten ja löydettiin kuusikerroksinen kylpyläkompleksi. Alimmassa kellarikerroksessa oli suihkut, kuumavesialtaat, tavan sauna ilman kiuasta, suolasauna jne. Ekassa kerroksessa pukutilat, ylemmissä kerroksissa hengailutilat ja kummia "fomentation" huoneita, joissa oli jotain jadekiviä, keltaista hiekkaa, kylmiä huoneita tai esim. happihuoneita, joissa jengi sitten saattoi nukkua. Isoissa auloissa porukkaa nukkui enemmänkin. Tämä kaupunki ei kyllä pysähdy koskaan, koska olimme kylpylässä noin klo 1 tai 2 aamulla ja sillonkin vielä ihmisiä tuli sisään ja liikuskeli kylpylässä. Karaokea innostuttiin tietysti myös hoilaamaan aika järkyttävän kuuloisesti. Iltaa sitten jatkettiin yökerhossa ja aamutuimaan kotia.

Aina ei voi voittaa

2007-09-14T21:04:00.000+09:00

Tänään oli loistavan ihana päivä. Siis kerrassaan ihq!! Aamulla herättyä elokuvakurssille, jossa katsottiin Joint Security Area (hyvä leffa oikeasti) loppuun, ja sen jälkeen opettaja alkoi pitämään keskusteluosiota. Ei siinä mitään, että elokuvan kanssa sählätessä piti vaihtaa luokkaa ja kesti aika pitkään ennen kuin kuva saatiin näkymään, mutta kun se keskustelu... hohhoijaa. Syvällisempää filosofiaa kuulee kuusivuotiaitten esikoululaisten suusta. Toisaalta täytyy myöntää, että kyllä kurssilla Koreoiden historia avautuu aika kivasti. Mutta silti. Kerronpa esimerkin: Opettaja kysyy mitä mielikuvia ihmisillä oli Pohjois-Koreasta ennen elokuuvaa. Vastaukset ovat "politically strict, poor" jne. Kun ihmisillä samaan aikaan kynät sauhuaa muistiinpanojen tehdessä, olin jo pikkasen ulalla, että missaanko jotain. Nojoo, ehkäpä tässä osa on sellaista ilkeää ylevyyden paskantärkeyttä eikä siihen nyt kellään ole varaa. Mutta silti.

Tunnin loputtua päätettiin, että eihän tätä päivää voi aivan hukkaan heittää, pakko saada jotain aikaiseksi. Niinpä siis suunnattiin kohti Soulin yhtä ykkösnähtävyyttä eli Namsan Toweria, jonka korkein kohta pitäisi olla noin 480m merenpinna yllä ja näkymät yli Soulin kaupungin ja ympäröivien vuorien loistava. BBC:n sääraportin mukaan tänään näkyvyys oli hyvä ja hieman kevyttä sadetta - sellaista yhdellä pisaralla kuvattaa - saattaisi olla luvassa. Ja paskat. Mennessä missattiin yksi metroasema ja jouduttiin tulemaan vähän takapakkia ja siitä olisi jo pitänyt päätellä jotain. Urheasti lähdettiin talsimaan Lonely Planetin ohjeiden mukaan subway exit 1:n kohdalta kohti tram caria eli sellaista vaijeriköysirataa, joka veisi tornin juurelle, se kun sijaitsee sellaisen kukkulan päällä. Kun pääsemme kukkulan juurelle alkaa sataa, eikä vain yhdellä pisaralla. No onneksi on sateenvarjot - tai no Pasin Annabellalta lainaama muistutti enemmän variksenpelättiä kuin mitään sateelta suojaavaa. Kaapelikärrykyyti maksoi 7000W ja tornin luona olisi pitänyt maksaa 7000W lisää jos olisi halunnut ylös, mutta kassatyttö sanoi, että ei sieltä ylhäältä mitään näe. Saadaankos sitten alennusta? Joo 10%. Eli huimat 50-60cnt Suomen rahaa. Ei sitten menty torniin vaan lähdettiin pois kun oli nälkäkin.

Otettiin sitten allekirjoittaneen valitsemana ensimmäinen ruokapaikka, joka näytti vallan mainiolta. Tai no, olihan siellä alakerrassa remontti... ja yläkerrassa ainoat asiakkaat tulivat portaissa vastaan.. ja katosta tippui vettä läpi sellaisiin pieniin peltisankoihin. Mutta kun ei vastaväitteitä kuulunut, istuttiin pöytään ja tilattiin ruokaa. Menu tietysti täysin koreaksi, eikä kuvia. Valitettavasti vielä ei kovin hyvin kieli taivu, joten saatiin sitten Heikille ja Tarulle matosopan näköistä nuudelimössöä, joka tosin oli vielä lämmintä. Minä ja Pasi sitten pari harmaan väristä nuudelikönttää ja kylmää soppaa, ja nämä oli siis tarkoitus miksata. Nam nam. Etenkin keitossa uiskentelevat jääpalat ja merilevä tekivät lähtemättömän vaikutuksen. Samoin tietysti ruoan kanssa tarjottu likavesiämpärin värinen, kylmä, Rice Crispies murojen makuinen tee.

Paluumatka kukkulalta sujui lähes ongelmitta. Satuttiin sopivaan ruuhka-aikaan, oltiin klassisesti kuin sillit sardiinissa, jäin metron ovien väliin, mentiin metrolla väärään suuntaan hetki, ja perketti, kun käytiin shoppailemassa niin miten voi olla niin vaikeaa löytää sopivia t-paitoja ja fudiskenkiä?! No. Ikävää oloa lievittääksemme, kävimme sitten Sinchonin (kotialue) mäcissä syömässä Big Macit ja jo alkoi elämä voittaa. Nyt sitten lähdetään varmaankin iltaa viettämään.. hmm.. pitäiskiköhän uskoa sovinnolla ja olla lähtemättä mihinkään? Toisaalta voiko enää huonommin mennä?

Pikavuodatus

2007-09-11T18:40:00.000+09:00

Georgella on tänään synttärit ja ollaan lähdössä ruokailemaan ja siitä sitten korealaiseen saunakompleksiin, jonka pitäisi olla järkyttävän iso ja hieno. Ainoa vaan, että paikka on Itaewonissa, Soulin ulkomaalais- eli jenkkialueella. Kerran oltiin siellä iltaa viettämässä ja oikeasti jos tähän lähiseutuun eli Sinchoniin ja Hongikiin on jo tottunut ja tuntee olonsa suhteellisen turvalliseksi, Itaewon oli jotain aivan muuta. Kaduilla ei korealaisia paljoa näy, ja ne ketä näkyy, ovat naispuolisia ja tarkoitusperät ovat aika selkeitä. Pariutuminen jos ei onnistu baarissa omin päin, on paikalla pimppejä, jotka hoitavat sen muuten. Ehkä hieman ällöttävää tällaisen aran suomalaispojan silmin. Baareissa portsareilla on luotiliivit ja ase, niillä hiphopparikoviksilla todennäköisesti pelkkä ase XXXXL-housujen kätkössä. Eilen kuultiin yhdeltä venäläisessä baarissa käyneeltä kaverilta, että osataan sitä myös itänaapurin passin omaavien keskuudessa: yhtäkkiä kapakassa oli käynnistynyt n. 30 hengen joukkomyllytys ja ilmeisesti ei ollut kasan alimmaiselle käynyt kovinkaan hyvin. Tämän tyypin pöytäseurue oli ainoa, joka ei ottanut baarissa osaa kahinaan. Paikalle saapuikin sitten poliisi - baseballmailojen kanssa.

Viikonlopun jäljiltä ei ollut kovin hyvä olo. Juhlinta pysyi aika aisoissa erinäisistä syistä johtuen. Täällä ei ole tullut juuri vahdittua sitä mitä syö, koska kun täällä kuitenkin on neljä kuukautta niin se vatsatauti tulee jos tulee. Ja tulihan se. Voin myös suositella ettei kannata jalapenopizzaa syödä tuolloin.... No nyt olo on jo parempi, mutta taasen kurkku on kipeä. Toisaalta täällä on aivan mahtavan kokoinen sairaala, Severance hospital. Siellä olisi kyllä vallan kiva päästä käymään. Selailin jo paikallisen lääkiksen sivuja, olisiko niillä mitään yhteisaktiviteettia, mutta vielä ei ole löytynyt. Ehkäpä tämän illan jälkeen sinne pääsee ihan muuten vaan vaikka delirium tremens diagnoosilla? Nyt täytyy kiitää! Terveisiä Suomeen kaikille tutuille Imatralla, Kuopiossa ja myös Teille siellä maailmalla!

Ruokaa!

2007-09-09T20:12:00.000+09:00

Kohta kaksi viikkoa Soulissa tulee täyteen ja tähän saavutukseenhan ei olisi päästy syömättä. No onneksi ei ole tarvinnut paastota, sillä korealainen ruoka on kutakuinkin syötävää, oikeastaan välillä jopa erinomaista. Tosin kyllä mukaan mahtuu karvaita pettymyksiäkin. Kaupasta en ole tähän mennessä ostanut kuin pullaleipää ja cheddarjuustoa, sekä jotain valmismikroruokia, jotka tosin homehtuvat vielä hyllyssä. Nuudeleitakaan en ole kaupasta maistanut (!). Ulkona syöminen on kuitenkin sen verran halpaa, ettei ole ollut tarvetta. Ateriat maksavat 5000-10000W poikkeuksetta eli n. 4-8e. Sillä saa mahansa täyteen, mutta jos haluaa kaveriksi olutta voi joutua maksamaan 3000W ekstraa. Sen sijaan soju, eli paikallinen laimea vodka (20%) maksaa puolen litran pulloissa halvimmillaan 900W!

Ulkona syömisessä on ajoittain sellainen huono puoli, että suurimmassa osassa ruokapaikkoja listat ovat vain ja ainoastaan koreaksi. Ja kun sitä ei osaa lukea, niin välillä voi sitten tulla pieniä yllätyksiä. Tänään esim. käytiin pizzalla, ja kysyttiin sitten tarjoilijalta, että mitäs tässä piccatto-pizzassa on. Sen osasin lukea, että mozzarelllaa ja tomatoa ja kolmas ainesosa tarjoilijan mukaan oli salami. No saatiin sitten muuten margarita-pizzat, mutta ne olivat aivan jalapenon peitossa! Oli aika tulinen ruokailukokemus, ja mitään makkaran näköistä pizzasta ei löytynyt. Hyvää oli silti. Viinin ystävälle tämä on pikkaisen heikko maa. Paikalliset viinit ovat heikkolaatuisia ja jos jotain parempaa haluaa, sen on oltava jostain kauempaa, ja hinnat sen mukaiset.

Perinteisiä ruokia on useita. Kaikilla - siis aivan jokaisella aterialla tarjotaan kimchiä (kuvassa ylhäällä) eli yleensä tulisessa kastikkeessa marinoitua kaalia. Tosin voi olla muutakin kuin kaali. Maku on tosi omalaatuinen ja ei mikään kovin helppo, mutta kirjallisuuden mukaan siihen tulee riippuvaiseksi ja korealaiset vievät sitä mukamas mukanaan muualle maailmaan vähän kuin suomalaiset salmiakkia. Lisäksi monilla ateroilla tuodaan pöytään useita pieniä kippoja joissa on side dishejä, kuten etikassa uitettuja vihanneksia, ituja yms. Bibimbap (kuva alla) on ikään kuin paikallinen risotto. Kerran eksyttiin sellaiseen paikkaan, jossa tarjoiltiin vain kasvisruokia ja tilattiin tätä sokkona. Ei oikein iskenyt. Katujen varsilla tukuttain sellaisia paikkoija, joissa pöydässä on kaasugrilli, päällä parila tai kasari ja siinä sitten itse paistetaan oma ruoka. Varsinaista itsepalvelua! All You Can Meat oli tällainen paikka: siellä oli pizzarax-tyyliin tiski, jossa oli raakaa lihaa eri muodoissa (mm. epäilyttävästi ties minkä eläimen ruokatorvea muistuttavia pitkiä palasia), mustekalaa jne., joita sitten mätettiin lautaselle ja mentiin pöytään grillaamaan. Erittäin hyvää! Ja siis todellakin niin paljon lihaa kuin jaksat vetää! Naengmyeon on myös mielenkiintoista. Kylmiä nuudeleita kulhossa, jossa saattaa lillua joku kananmuna tai etikkakaalinlehti. Ei myöskään oikein meikäläisen juttu. Mandu eli dumpling on sellainen pieni taikinanyytti, jonka sisällä on lihaa ja vihanneksia, ihan perusmättöä. Snäkäreitä täällä ei sinänsä ole, mutta vastaavia pieniä avoimia kojuja on paljon. Niissä yleisimmät myyntiartikkelit ovat lihavartaat ja sitten sellainen aivan tosi outo, tulinen mössö, joka koostuu itsessään täysin mauttomista, ikään kuin umpinaisista, isoista penne-makaroineista, jotka tosiaan on kieritelty erittäin tulisessa marinadissa. Ihan ok iltamyöhään syötynä.

Kaiken kaikkiaan ruoka voi olla ihan hyvää, mutta välillä ärsyttää kun pitää aina lähteä kämpiltä pois syömään. Asuntolassa nimittäin on vain mikro, leivänpaahdin ja kiehuvavesiautomaatti. Ei siis hellaa eikä uunia. Ja toisaalta kun lähtee syömään, monesti on aikamoista arpomista, mitä sitä saa. Puikoilla syöminen sen sijaan onnistuu yllättävän hyvin, ja kun tänään piti käyttää pizzaan haarukkaa, tuntui se jopa hassulta :). Kiitos opetuksesta Suomen päässä!

Opiskelu

2007-09-06T17:53:00.001+09:00

Okei, okei, on täällä kouluakin. Mulla on nyt neljä kurssia, 3 kredittiä / kurssi. Kreditit muuttuvat opintopisteiksi kai 1:2 eli saisin siis 24op kai, arvioituna taso olisi ehkä 18op. Maksimi minkä voi ottaa on 18 kredittiä / lukukausi. Kurssit joita käyn ovat International Conflict and Cooperation, United Nations & Other International Organaziations, Global Change Crisis and Worldview sekä Comparative Study of East Asian Cinemas. Lisäksi piti olla tennis ja uinti, mutta ne menivät hieman kätöselleen; eilen kun tenniksestä piti olla orientaatiotunti, raapustin vihkoon ylös koreaksi missä se paikka on ja selvitin salapoliisityönä nokkelasti pokkelasti paikan sijaitsevan tenniskentällä (!! OO!! Kukapa olisi arvannut!). No mutta, kun pääsin monien mutkien ja useiden kysymysten jälkeen kyseiseen paikkaan (aivan kampuksen perimmäiselle kentälle 20min kävelyn jälkeen) ei paikalla ollut kun jotain täysin randomtyyppejä. Kysyin sitten yhdeltä randomkorealaiselta, että "hei, että missä on tää paikka" ja hän (Jimmy) sanoi, että tässähän se. No, mutta koska näytät olevan hukassa, niin mää voin auttaa. Sitten Jimmy ottikin ohjat käsiinsä ja ensin mentiin läheiseen rakennukseen kyseleen ja etiskeleen nettiyhteyttä, jotta voitaisiin tarkistaa kurssikuvaus ja paikka. Eipä löytynyt, joten käveltiin kampuksen keskustaan 10min ja siellä jonotettiin konetta 10min. No ei siitä kurssikuvauksesta mitään apua ollut. Osa oli englanniksi osa koreaksi, mutta Jimmy ystävällisesti soitti ohjaajalle ja melkein kaikki selkeni: jostain käsittämättömästä syystä info oli pidetty aivan toisaalla. Hmph. No ei sillä niin väliä. Lopuksi Jimmy vielä kysyi onko mitään ongelmia Korean suhteen tai jos sellaisia tulee niin soita. Tarjosin vastapalvelukseksi kahvia tai lounasta, mutta ei, vastaus oli vain: This is Asian way. Aivan uskomatonta täällä ihmisten ylitsevuotava ystävällisyys!

Tänään olisi myös ollut uintiorientaatio, mutta sielläkin kaikki oli korealaisia joten luikin pakosalle, ja päätin jättää menemättä. Kurssin kun piti olla englanniksi mutta paskat. Global Change kurssin professori on Korean Al Gore, jos olette nähneet Inconvinient Truth -dokkarin tai lukeneet kirjan (jos ette, niin mars mars katsoon/lukeen!). Paitsi, että ei varsinaisesti paasaa ilmastomuutoksesta, mutta on jotenkin samalla tavalla nokkela esittämään asioita. Tosin välillä aika korni: "Ootteks te koskaan käyny laskemassa koskia?! Katsokaas, me, niinku koko ihmiskunta ollaan siinä koskikumiveneessä hei, Tomi, Michelle ja Lizzy, Minä (kyllä, kurssilla on vaan 3 ihmistä), ja hei me ollaan koko ihmiskunta menossa kohti vesiputousta! Ja se vesiputous on niinku niin iso et siihen kuolee. Ja kuulkaa muuten, Tomilla on sellainen hieno japanilainen kello, jossa on GPS ja matkamittari ja kaikkea, ja se sanoo et kolme tuntia. Kolme tuntia niin ollaan siellä vesiputouksella, hei! No niin, Michelle! Mitä Sä Michelle, hei mitäs sä tekisit siinä kumiveneessä?"

Joo... No elokuvakurssia ei oo vielä ollut, mutta siellä katsotaan leffoja :) Mm. Shall We Dance. Sitten UN-kurssi on jo sellainen hardcore missä on tiukkapipotäti opettajana ja 30-60 sivua artikkeleita joka viikko, blaah. ICC-kurssia ei oo myöskään vielä ollu, kun proffa on jenkeissä. Yliopistona tää on kyllä aika laadukas. Paikalliset on heti että WOOOOO, Yonsei ooooo. Ja Jenkithän kehuu tätä kanssa. Ja no, itse asiassa kämpiksellä oli luennoitsijana kaveri, joka on Kofi Annanin oikea käsi, tai ainakin ollut sellainen. Dekaani oli kuulemma 10min vaan esitellyt kyseistä jantteria. Oli ainoana ollut luennoilla t-paidassa ja farkuissa, kun muilla tumma puku :) Sitten toinen kaveri on korean kielikurssilla ja siellä on kuulemma sairaan tiukkaa. Saattaa joutua tyyliin 30 kertaa toistaa yhtä äänettä ennen kuin menee oikein ja päästään jatkamaan. Okei.. Neuron kirja tuossa hyllyssä on vielä avaamatta, mutta kyllä sekin pitänee kahlata läpi. Jotenkin täällä on hieman motivaatio hukassa, kun tietää ettei noita kursseja tarvitse mihinkään. Silti ne on varmaan aika työläitä.

Juhlintaa

2007-09-05T17:51:00.000+09:00

Tällä viikolla on sitten alkaneet ihan opinnotkin, mutta ketä kiinnostaa. Viime viikko oli paljon hauskempi. Esim. keskiviikkona yksi täällä jo kesästä asti ollut aivan hyperaktiivinen tyttö oli järjestänyt yhteismatkan FC Soulin fudismatsiin. Peli pelattiin 64000 ihmistä vetävällä Soulin World Cup stadionilla, paikalla tosin oli vain "kourallinen" eli ehkä n. 10000. Silti stadion ei tuntunut kovin tyhjältä, etenkin kun päätettiin tunkea suoraan FC Soulin fanikatsomon taakse omalla porukalla, muut vaihtarit jäivät hieman sivumpaan.

Ja tunnelma oli kyllä hieno. Siinä innostui itsekin lauleskelemaan mukana ja hurraamaan tajuamatta sanoista yhtään mitään. Hieman toista kuin Kupsin peleissä. Itse matsi päättyi Soulin 3-0 kotivoittoon. Mikään kovin tasokas jengi FC Soul ei ole ja pelaajat välttelevät fyysistä kontaktia paljon. Kaksi brassivahvistusta olivat parhaat pelaajat ja pelasivat paljon rauhallisemmin kuin korealaiset.

Puoliajalla Soul johti jo 2-0 ja lähdimme hakeen lisää kaljaa. Kun palasimme, korealaisten nuorten joukko naureskeli meille, koska olimme ilmeisesti niin antaumuksella kannustaneet ja viittoi tulemaan heidän eteensä istumaan. Vaihdettiin muutama sana ja Jussi taisi todeta, että kun seuraava maali tulee, hypätään korealaisten sekaan tekeen maalitanssi. Maalitanssissa seisotaan kädet kaverin olalla ja hypitään ensin sivuttain toiseen, sitten toiseen suuntaan ja lopuksi kumarretaan ja nojataan taakse päin. Kuulostaa ehkä helvetin tyhmältä, mutta oli oikeasti huippuhauskaa! Sovittiin korealaisten kanssa, että nähdään seuraavassa matsissa 15.9.

Lähdimme sitten stadionilta ja päätettiin poiketa parille. Eksyttiin aivan törkeän pieneen baariin, jossa tavattiin kolme korealaista tyttöä, jotka sitten loppujen lopuksi suostuivat jopa lähteään norebangiin eli siihen karaokehuoneeseen meidän kanssa. On tää kyllä loistava maa!

Kuvitusta

2007-09-04T11:00:00.001+09:00

On säälittävän vähälle jäänyt kuvallinen tarjonta Soulista, joten tässäpä nyt edes jotain pientä. Kuvat suurenevat klikkaamalla.

Soulia yöllä, Sinchonin kaupunginosa.

Soulia päivällä, Dongdaemun-gu.

Yliopiston lähistöllä oleva kirkko.

Kämppä, hieman sotkuinen. Heti kuvan oikealle puolelle tulisi toinen sänky ja pöytä, yhteensä tilaa ehkä 10 neliötä kahdelle.

Uusi alku.

2007-09-02T23:42:00.002+09:00

Päätinpä siirtää blogin sitten tänne kun laif.fi -sivusto alkoi ärsyttämään ja paljastui aika sudeksi. Tai sitten en vaan jaksa opetella käyttämään sitä. Oon kovin pahoillani kun kirjoittelut ovat jääneet vähemmälle, ei vain ole ollut aikaa! Nytkin kello on 2345 ja pitäis painua nukkumaan, koska huomenna alkaa ihan oikeasti luennot. On kyllä jo aikakin kun tässä nyt on vaivaiset 6-7 päivää vain juhlittu. :)

Tänään pidettiin välipäivä. Niin kuin aikasempinakin päivinä on ollut tarkoitus pitää. Aamulla baarista kämpille klo 7, nukuin noin neljään kunnes Heikki soitti ja herätti. Sitten kooma-aamupalalle asuntolan talossa olevaan newyork-tyyliseen (aika heikkoon) ravintolaan ja cheese-bacon burgeria naamaan. Siinä mietittiin sopivaa välipäiväpuuhaa ja päätettiin lähteä kylpylään :D. Koreassa jos piipahtaa, on tällaisessa korealaisessa kylpylässä ehdottomasti käytävä! Meni hetken aikaa ennen kuin löydettiin perille: otettiin sikahalpa taksi, mutta vaikka lonely planetista näytettiin kohde, taksikuski vaan viittoili että ei ei, lähelle voi viedä. Sitten mentiin sinne lähistölle ja hieman syrjäiseimmälle kujallle ja ei tarvinnut kuin ottaa karttakirja esille niin paikalliset olivat jo neuvomassa - niin tapahtuu täällä aina! Nämä ihmiset ovat uskomattoman ystävällisiä!

No itse kylpylässä ensiksi luovutaan kengistä, sitten mennään riisuutumaan ja ollaan siis aivan alasti. Sitten suihkuun ja kylpyyn erilaisiin ammeisiin. Naisille ja miehille on tietysti omat huoneet. Paikalliset ostavat riisuutumistilan tistiltä mm. hammasharjan ja -tahnaa ja pesevät hampaat ja puhdistautuvat muutenkin perusteellisesti ennen altaisiin menoa. Altaita oli viisi ja yhdessä niistä vesi niin kuumaa, että se oikeasti tuntui melkein polttavalta. Aivan mahtavaa ajankulua kyllä sen jälkeen kun on edellisen illan ollut viihteellä. Siitä saunaan ja sitten taas suihkun kautta aulaan, jossa ollaan edelleen munasillaan, istuskellaan penkeillä ja me ostettiin sitten vielä mehua sun muuta, taisipa Tommi ostaa kaljaakin. Aulan yläkerrassa oli sellainen pimeähkö huone, jossa muutamia tyynyjä, ja vilttejä ja sinnehän sitä sitten mentiin levyttämään, ja alasti tietysti. Jotenkin vaikka Suomessa tottunut saunomiseen ja kaikkeen, oli silti etenkin alkuun hieman hämmentynyt olo kaikesta. Mutta rentouttuavaa oli.

Saunakeikan jälkeen syömään sushibaariin, jossa meikäläinen ekakertalaisena yritti myös syödä
tosi herkullisen näköistä kanakoria - ainoa vaan että se oli muovinen malli :) Taisi olla kokeilla naurussa pitelemistä kun valitettiin Pasin kanssa et tää on liian kovaa, ei sitä voi syödä.. Mutta nyt pitää mennä nukkumaan, huomenna alkaa luennot ja yksistä luennoista ei mitään tietoa missä ne on. Paikkaakaan ei löydy mistään kartasta.

2007-09-02T23:42:00.001+09:00

2007-09-01T15:14:00.001+09:00

Kirjoitettu 25.8.

Jaahas. Pitäisi varmaan matkaseuran innoittamana alkaa pitämään blogia myös tästä Korean reissusta. No itse asiassa oli tarkoitus aloittaa se jo ennen matkaa, mutta kun viimeiset viikot elokuussa sujahtivat ohi aika vauhdilla, niin se vaan sitten jäi. Parempi myöhään kuin ei koskaan, eikö? No tartutaanpa suoraan pässiä sarvista ja aloitetaan - ei siitä mihin jäätiin vaan siitä missä ollaan. Kuka piittaa kronologiasta anyway.

Istun nyt loungessa Hong Kongissa. Kyllä, juuri sellaisessa vain frequent flyereille tarkoitetussa ihme hengailutilassa, jossa on tarjolla ruokaa ja juomaa niin paljon kuin jaksat (ja uskallat) napaan tunkea, ilmainen netti, suihku, hieronta… paitsi, että täällä myös tavan kuolevainen pääsee sellaiseen kun maksaa 47$ (5h, 2h olisi 40USD). On tuolla kuntopyörä ja ties mitä muita liikuntahärveleitä, jos tuntuu että haluaa lennon jälkeen saada jalkoja liikkeelle. Koko lentokentällä ravintoloita on tosi vähän, samoin kahviloita. Niinpä ihmiset ilmeisesti käyttävät näitä loungeja aika ahkerasti, täällä Traveler’s Loungessa mahtuu kyllä olemaan varsin mukavasti. Kohta pitänee siirtyä lounaspöytään. Hieronta kesti 15min. Itse hieroja näytti venäläiseltä painijalta viiksineen (kyseessä siis nainen), joka heti herätti luottamusta käsittelyn asiallisuuteen. Ainakin Tommi ja Lauri muistaa hierojat Golden Sandsilta, ja luulenpa ettei niillä riukukäsillä olisi saanut läheskään samanlaista käsittelyä. Tosin ehkäpä se massage vastasi enempi sellaista esteettistä kokemusta, tällä hierojalla kun (onneksi!) oli aika paljon enemmän vaatetustakin. Itse hieronta avasi kyllä kivasti selkää pitkän lentomatkan jälkeen.

Lento itsessään Amsterdamista Hong Kongiin sujui yllättävän kivuttomasti. Kesti n. 11,5h, jonka aikana kattelin Shrek 3:n ja Spiderman 3:n. Eka oli kyllä pettymys, tokakin oli menettänyt paljon ekan osan hohtoaan. Oikeastaan molemmissa hiukka rahastuksen makua. Sanotaan, että *?* molemmille. Oli ne kuitenkin aika hyvin tehty, mutta jokin puuttui. Loppulento menikin nukkuessa. Niin pakko mainita kyllä niistä jalkatiloista: koneet on tosiaan tehty kiinalaisille, perketti!!! Polvet oli aika tohjona aamusta koneen laskeuduttua.

HKI-AMS väli meni nopeasti myös. Vieressä sattui vieläpä uskomattomasti istumaan toinen Koreaan menevä suomalainen, Heini Lappeenrannasta, opiskelee kv-markkinointia. On kyllä paljon mukavampi matkustaa kun on seuraa lentokentillä. Heini vaan ei tule Souliin vaan menee etelämpään pikkukylän Dengue tjsp. yliopistoon (vain 2,5milj asukasta). Sovittiin, että jos tulee Soulissa käymään ottaa yhteyttä. Ainakin Japanissa on menossa käymään poikaystävää moikkaamassa. Heini kirjoittaa itse asiassa omaa blogiaan juuri tuossa vastapäätä. Amsterdamin koneessa käytävän toisella puolen istui myös kaksi muuta suomalaista nuorta, tyttö ja poika, jotka myös puhuivat jotain Koreasta, mutta heidän kanssaan ei ole vielä tullut juteltua. Näille lentokentille kun nimittäin hukkuu aika herkästi.

Pitänee jatkaa taas myöhemmin, nyt ilmaisen lounaan (is there such a thing?) ääreen

Prague

2007-04-27T01:20:00.000+09:00

Huhtikuun puolivälissä pääsiäisen jälkeen vietin vajaan viikon Prahassa Jukan, vanhan koulukaverin luona. Kaiken kaikkiaan aivan loistava reissu, mutta ihan ongelmitta ei matkasta tai oikeastaan matkustamisesta selvitty.

Tulomatka sujui suhteellisen hyvin. Prahan kentällä laukkuja piti tosin odotella aivan liian monen jääkiekkojunnupojan seurassa ja kun 12-vuotiaalla se pinna kestää noin 5sek ja laukkujen tuloon meni moninkertaisesti tuo aika niin tuntui itsekin pikkasen siltä, että aivot alkaa pehmetä nappuloiden jauhaessa suhteellisen paskaa läppää. No pojat on poikia ja olihan niillä ihan hauskoja juttujakin - oli suorastaan ratkiriemukasta kun yksi taistelija keksi laittaa kenkänsä ja lippiksensä kiertämään pitkin laukkuhihnaa.. no se että tuo siinä tilanteessa sellaisen millin kymmenesosan liikautti suupieltä ylöspäin kertoo ehkä juttujen yleisestä tasosta.

No hihnalta selvittyä Jukka oli vastassa sitten ja bussilla päästiin näppärästi suhteellisen lähelle keskustaa paikkaan, jossa piti vaihtaa metroon. Ei muuta kun asemalle rappuset alas ja laiturille. Paitsi että joku elämäänsä kyllästynyt oli ilmeisesti vähän jäänyt junan alle ja kaikki ovet olivat suljettuna ja kaiuttimista kuuluu tsekiksi jotain käsittämätöntä dejviskavibornyhasekmolomolomojaromirjagr. No eihän siinä, otetaan ratikka. Tai sitten ei - koska joku muukin oli keksinyt kulkea sporalla ajattellimme suosiolla kävellä pikkasen matkaa vaikka seuraavalla metroasemalle. Kantamuksina mulla rinkka ja reppu, jonka Jukka ystävällisesti otti kantaakseen.

No sitten lähdettiin talsimaan. Ja mitään turistikarttojahan ei katella, kyllähän sitä nyt Immolan sissi löytää perille muurahaispesistä ja auringosta katotulla suunnalla. Eli ei eksytty, ei tietenkään. Mitä nyt tehtiin pieni sight seeing kierros muutaman puiston ja paikallisen vietnamilaisen pikkukaupan kautta - josta mukaan tarttui ensimmäinen olut Tsekissä. Siinähän se matka kuluikin rattoisasti olutta juodessa ja paskaa puhuessa. Lopulta Jukkakin taisi vähän myöntää että nyt ei aivan tiennyt missä ollaan..

This is how it starts

2007-04-24T14:58:00.000+09:00

Noniin, blogin pitämisestä oon "haaveillu" jo vuosia, mutta eipä ole koskaan oikein ollut mitään mitä kirjoittaa. Ei kyllä ole nytkään, mutta ei se mitään, naputellaan silti. Mitäs täällä sitten tulee olemaan? No ei mitään tietoa, ainakin nyt jotain matkustusasiaa todennäköisesti. Oikeastaan viimeinen kipinä aloittamiseen oli Prahan reissu kotvasen aikaa sitten, jolla sattui ja tapahtui kaikennäköistä ja jotteivät sekoilut unohtuisi, tämä paikka toimii ikään kuin päiväkirjana. Lisäksi tulee tämän vuoden puolella todennäköisesti tai ainakin toivottavasti matkustelua suhteellisen paljon, joten niistäkin tippuu jotain asiaa tänne, mutta katsotaan sitä sitten myöhemmin.